Pointti oli se, että jos puhutaan jostain viikkojen tai jopa tuhansen kilometrien loggaamisesta, niin eihän siinä ole mitään järkeä. Tuohon matkaan mahtuu kaikkea mahdollista ajoa ja useampi kuljettajakin. 100km/h eteenpäin liikkuvalle tekniselle laitteelle riittäisi muutama minuutti ja kaikki varttia pidempää on esihistoriallista tietoa.
Kyllä meilläkin vaimo ihmetteli, että miksi meikän Volvo vaihtaa nopeammin, kun minä olen sillä ajanut. Vastaukseksi väittäisi, että hänen hypätessään autoon on kone ja laatikko jo valmiiksi lämpimänä

Mutta jos joku tietää, miten tuolla automaatilla voi ajaa taloudellisimmin, niin se olisi kova juttu. Nyt talvella kun lähtee liikenteeseen, niin ainakin omalla kohdalla laatikko luistattaa ensimmäiset 4km ja sitten olenkin jo työpaikan pihassa. Kulutusmittari näyttää 35 litraa sadalle. Ja sitten annetaan auton jäähtyä 8 tuntia firman pihassa ja sama toiseen suuntaan. Ainoa hyvä puoli on se, että koska laatikko ei lukitse niin voi valuttaa tyhjällä pidemmälle. Mutta eipä sekään ruuhkassa paljoa auta, kun jatkuvasti pitää jarruttaa tai kiihdyttää letkan mukana. Puhumattakaan lievästä ylämäestä toiseen suuntaan, missä kaasua annetaan koko ajan ja kierrokset ovat 2500-3000 pinnassa. EKologisempaa olisi ehkä asentaa webasto lohkon sijasta automaattiin
