Kuten jo aiemmin kerroin, kesän aikana projektiauton alla on tullut oltua erittäin vähän. Sen sijaan jonkin verran on tullut osien perässä juostua, se kun on kesäaikana ainakin kertaluokkaa helpompaa touhua. Yleensä kumpikaan osapuoli ei ole mieleltään syväjäässä eikä osia tarvitse etsiä pimeästä loukosta ihmetellen että joko tästä puhelimesta taas loppui akku, vaikka miten matkalla latailin ettei se ainut valonlähde heti hyytyisi. Ei tarvitse kahlata hankessa pikkupatiineissa ja ihmetellä että hitto täällä kehä kolmosen toisella puolella on muuten lunta, paljon ja se loska muuten tunkeutuu välittömästi stadin mallia oleviin töppösiin. Kokemuksien kertomusta voisi jatkaa vaikka miten pitkään, mutta itsellä on kyllä vakaa ajatus että muutoin kun pakon edestä en enää talvisin osia jaagaa. Lukijat arvaa, että se pakko on todennäköisesti edessä seuraavan kerran marraskuussa, just silloin kun märkää lunta on sopivasti kastelemaan.
Kotoseudulta löytyi amazon harrastaja, jolta löytyi panhardtanko, lämppärin puhallin ja hajonnut katkaisija. Kauppaa tehdessä totesin, että nimimerkki hieno mies oli nimensä veroinen, sen verran helppoa oli hoitaa asiat. Tuli myös käytyä St Michel Oldtimer Runissa portilla kuikuilemassa osia hakiessa ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan. Siinä piti ihan hämmästellä, että en ole tainnut lähteä harrasteautoilla mihinkään muuhun tapahtumaan kuin talwiajoihin noin 7 vuoteen. Osaltaan asiaa kyllä selittää, että kun asuu Helsingistä reilusti etelämpänä useita vuosia, niin harrasteautojen leimat tuppaa jotenkin oudosti menemään pitkäksi. Ilmeisesti tämän seikan voisi korjata ja mennä joskus ajamaan jonoon sekä avautumaan projekteista. Jos siis joku niistä haluaa kuulla, joka lienee enemmän niin kuin teoreettinen hypoteesi.
Setämieheltä ostin läjän osia, puskurin palasia, peilin yms, jotka hän oli hylännyt kun olivat liian kulahtaneita hänen projektiinsa. Mitä lopputuloksesta olen kuullut, niin on todella hieno. Minun silmissä Setämiehen hylkäämät osat olivat melkein tehtaan paketista revittyjä, eli voivat olla budget sporttiin liian hienot. Pitää miettiä mitä ilkeää laittaa paikoilleen ettei liian kirkkaina loista patinan keskeltä pilaten harkitsemattoman sävy-sävyyn kootun kokonaisuuden. Näin siinä käy kun ostaa näkemättä, tulee pakosta pettymyksiä ja harhahankintoja, mutta eiköhän joillekin osille löydy käyttöä. Onneksi Setämies hinnoitteli osat hankkeen budjetin mukaan, niin pettymys ei ole niin valtaisa. Että kiitokset vaan.

Moottoripuolelle löytyi budjettiratkaisu. Foorumin kautta Kotten halusi päästä viimeisistä Volvon osista eroon säästeltyään B20 konetta vajaat 20 vuotta tallin nurkassa sedimentoitumassa. Kun luulen tietäväni mitä ostin, niin tuli haettua romut pois. Muistan selvästi joskus potkineeni Kottenin autojen taivaaseen mädäntyneen Amazon-talviauton renkaita kun silloisen favelan pihalla kävi kääntymässä naapurin kaveria moikkaamassa. Muistin mukaan ehti ajamaan koneella aika vähän vaikka hyvin se pörisi. Tällä hankinnalla sain todennäköisesti moottorijutut ratkaistua, ainakin aluksi. Mitään isompaa koneremppaa tuskin tarvitsee ryhtyä tekemään, luulen että putsaan öljypohjan ja ehkä aukaisen kannen. Tämä vaihtoehto koneen osalta on budget sport –tyyppinen ratkaisu kohtuullisen pienellä riskillä. Koneen speksit on hyvin lähellä sitä mitä ajattelin, vähän ajettu ja mikä tärkeintä, kassavirta lompsasta poispäin on ostoksella murto-osa alle hyvin kunnostetun moottorin. Chattiauton kautta tuntemattomalta ostaessa tuskin olisin vastaavaan päätynyt, siellä kun myyntikohteen kuvaukset taitavat pääsääntöisesti olla enemmän H C Andersenin tuotantoa sisällöltään. Tai itse asiassa aikoinaan 300 tuhatta ajettu kone, joka on ollut ladossa ensin pitkälti toistakymmentä vuotta ja pari viimeistä räystään alla, on lähes käyttämätön. Ainakin silloin jos myyjän horisontti on viimeeksi kulunut kymmenen vuotta. Kun ei sitä moottoria oo saanut edes pyörimään sinä aikana.

Vanteetkin tuli käytyä hakemassa heräteostoksena. Löytyi Cragarin SS:n näköiset klassikot, 14 ’’ Rocket Racing vanteet. Nämä olivat sopivan kulahtaneet, todennäköisesti Amazoniin liian pienen näköiset ja projektin henkeen sopivat. Rocketin vanteet olivat aikoinaan halpiskopiot Gragareista, eli itse en oikein keksi sopivampaa vannevaihtoehtoa tähän projektiin. Kun sinne asti päästään, niin pitää laittaa kuvia miten sopivat. Kommenteista voi sitten päätellä miten hankinta onnistui. Jos seurauksena on tyrmistynyt hiljaisuus, niin sitten saattoi tulla nappivalinta. Jos lukijat ovat järkyttyneitä ja avautuvat, niin sitten ollaan projektin normaalitasolla. Jos kehutaan ulkonäköä, no, aina ei voi onnistua. Ja silloinkin voi palata alkuperäiseen.

Näköjään joskus kannattaa aukaista suunsa (vaikka olen kyllä kuullut että vähempikin riittäisi) ja avautua kirjoitaessa tätä päiväkirjaa. Large lähestyi (tnx very many) ja kertoi, että varvikello löytyisi, olisi jopa usempi vaihtoehto tarjolla. Oli R-sportin, Volvon oma jalkavikainen ja sekä ehjä Smithsi. Hetken mietittyäni päätin ottaa sekä Smithsin ehjän että Volvon elämää nähneen, mutta aikauden mukaisen. Ehjä Smiths kiilsi käyttämättömyyttään ja oli ilmeisesti tuoreempi tapaus samoilla kuorilla. Eli näistä kahdesta elvyttelin ehjän Volvon logomallin. Kun nettiä olen selaillut niin näitä jalkavikaisia on silloin tällöin tarjolla. Ehjiä vähemmän. Kun mietin että miten sen kojelaudan keskellä olevan varvikellon saa rikki, niin tuli mieleen nuoruusajat (ja kavereiden jutut). Ilmeisesti Volvo on ollut osaavissa käsissä auto, jossa päästään tekemään temppuja. Yleensä silloin oli kiire päästä heti hommiin ja niin sitten potkittiin varvikello paskaksi innoissaan touhutessa. Itsellä ei koskaan näin käynyt, joten vaikea on laittaa Keuruulaisittain korjattua mittaria paikoilleen. Jotkut amazon kuskit kyllä tekee näin ja laittaa elvytetyn kiekkakellon siihen keskellä mahdollisimman näkyvään paikkaan. Näin voi sitten kavereille kysyttäessä kertoa yksityiskohtaisesti, miten se meni rikki. Mun ongelma vaan on että kukaan ei taida uskoa mun juttuja vaikka seksipenkitkin autoon laittaisin ja miten selittäisin punaisena änkyttäen kavereilta kuultua. Käytännössä siis vaihtoehtona on laittaa ehjä ja sopivan kulahtanut mittari paikoilleen.
Amazoniin kuuluvia kiinteitä turvavöitä yritin ostella mutta ei päästy myyjän kanssa sopimukseen hinnasta (tosi yllättävää). Mun maksuskaalassa kun satkun jälkeen tulee iso itku ja tähän projektiin niitä ei paljon viitsi keräillä. Joskus harvemmin onni potkii villasyylingit jalassa ja nyt kävi näin, kun ei tullut kauppaa. Tämän foorumin kautta yksinkertaiselle korjaajalle valkeni että tossa lähes naapurikylässä Kennelmäessä on firma joka elvyttää turvavöitä. Olen joskus repinyt irti paaliin menevästä 140-volvosta rullavyöt eteen, jotka usean vuoden kuusen alus –käsittelyn jälkeen ovat lähes alkuperäiset eli enemmän kiinteää mallia. Hihnoissa on myös havaittavissa elämän jälkiä, eli hyvä kokoelma erilaisia homeita. Pikaisesti ajatellen taitaa olla fixumpi ratkaisu korjuuttaa vanhat. Poppikoneesta jos soi ropin lupailemassa olkapäätä sua varten, niin minäkin voin luvata vaihtavani kanavaa välittömästi. Rullavöillä kun ylettää helposti radion namiskuukkeleihin. Sinänsä en näihin ropinin luritteluihin oikein usko ’olkapää’ tarjouksien osalta. Aikoinaan nuoruudessa yksi puolituttu mietti ammatinvalintaa vaikka oli saanut opiskelupaikan ja aloitti tekniikkaa lukemaan. Ei näkynyt kaveria kovin paljon alun jälkeen ja totesi sittemmin että muusikon ura sopivan tunnetussa laulu – ja soitin yhteessä on parempi miehisen hyvinvoinnin kannalta. Siinä hommassa kun aulista tyttöseuraa piisaa ympäri Suomen eikä tarvitse kiertueella puutteessa elää. Edes basistin.

Radion kanssa suunnitelmiin tuli pieni muutos. Forumin kautta löytyi about oikean ikäinen blaukkari sopivaan hintaan. Se oli saastunut saapissa, joten ilmeisesti hinta oli sen takia matala ja tähän projektiin sopiva. Kuitenkin toimiva. Poppikone oli vielä Frankfurtilainen esileikkimalli, johon voi säätää valmiita kanavia, joten aina vaan parempi. Näin voi ropinin vaihtaa lennosta lauleskelemaan jonnekin muualle. Bonuksena radioita tunteva kaveri kertoi, että blaukkarissa voi erittäin helposti tuunata kaikki nupit nykytaajuuksille, eli saa 5 valmista vaihtoehtoa. Ja tietty DIN-pistokkeen kautta modernin soittimen, jos mainostulva ei nappaa. Kiitos vaan Gazzalle radiosta.
Näihin tunnelmiin tältä erää. Jossakin vaiheessa projekti pitäisi ilmeistyä taas takaisin tallille kauneusleikkauksesta. Sitten jatketaan omaehtoista askartelua, eli sitä ja loka-marraskuun harrastekelejä vähemmän kaihoisasti odottaessa.