Projektia on jatkettu välillä innolla ja välillä normaalisti, eli vähemmän. Kun päivät alkaa lämmetä, aurinko paistaa niin ainakin meikäläiselle pimeään talliin kaiken skeidan keskelle vääntäytyminen ei ole oikein enää se juttu. Mutta jotain kuitenkin on tullut tehdyksi. Jotain saavutetty, kone käy nyt aika siististi

. Tosin tien päällä ei ole päässyt kokeilemaan kun budget sport on vielä sen verraan palasina, että puuhakilpien hakemista ei kannata edes miettiä vehkeen testaamiseksi. Tietämättömille kerrottakoon, stadissa on sen verran hienoja ihmisiä, että varmasti soittavat virkavallan paikalle jos näkevät maisemaan kuulumattoman ilmiön (aka pientä-laittoa harrasteauton). Vaikka toisin luullaan, stadissa on todellakin näitä kyttääjiä. Toisin kun maakunnassa, he eivät tyydy vaan kyyläämään ja taivastelemaan toisilleen mitä se naapurin äijä nyt on mennyt tekemään. Täällä ne avautuvat puhelimen välityksellä järjestyksen turvaajille ja laulavat lintujakin kovemmalla äänellä että tuolle kaverille pitäisi toimittaa naapuriarpa. Ja pian esiin pelmahtaa sinivuokot kannustamaan harrastamista henkilötiedot ajokortista tarkastettuaan ojentamalla luovan autonharrastajan stipendin.

Konetilassa oli sähköpuolella vielä muutama vaihtamaton osa. Konkka oli joskus aiemmin vaihdettu ja myös jännitteensäädin pätki. Molemmat kun vaihtoi, niin kummasti auttoi käynnin tasaamisessa. Myös puolan vaihdoin motonetin halvimpaan kokeillakseni josko siellä on vikaa. Kun sai käymään ja toimimaan ok, niin takaisin mentiin alkuperäiseen antiikki-Boschiin. On todennäköisesti parempi kun motornetin uusi laatutuote. Vielä ei tullut hankittua kärjetöntä jakajaa, eli tällä kombolla mennään ainakin projektin ajan. Sytkän säätöä piti kokeilla ja siirrellä edestakaisin. Loppujen lopuksi korvakuulolla meni paikoilleen ja aika reilulla ennakolla. Jos jotain tästäkin askartelusta taas pitäisi mieleen painaa, niin kaverin vihje on ollut että museomieheltä autoa ostaessa heitä ensimmäiseksi tulpat, johdot, kansi, pyörijä, konkka, kärjet… fjonkkaan ja laita uudet. Ja kaikki sähkökytkennät irti ja putsaten.

Ekeltä hain termarin kotelon. Oli koonnut edustavan sarjan koteloita, noin kymmenen joukosta piti valita sopivan patinoitunut. Eke tietty ei sitä heti mukaan antanut, vaan mentiin pohja plaanaamaan sekä tiivisteen paikka hiomaan. On vissiin sen verran lukenut tätä tarinaa ja nähnyt mun työn jälkeä, että katsoi etten kuitenkaan tee hommaa niin kuin pitäisi. Nyt pitää, eli tällä kertaa tehty Eken metodeilla ja on kunnollinen. Kiitokset tästä.

Etupään akselistot kunnostelin. Kun takapäässä kaikki pultit oli totaalisen ruostuneita kiinni ja ajan kuluessa ruosteen peittämiä, niin etupää oli eri asia. Tukivarsista sai lapioda kiloittain öljyä, finikoria ja isänmaata. Tai saattoihan niissä olla vierastakin maaperää, kun aikoinaan biilillä tuli ihan Sveitsissä asti käytyä. Kuoren alta paljastui positiivinen näky, alkuperäinen maali ja hyvin vähän pintaruostetta. Ei tarvinnut pitkään hiekkalaatikolla niiden kanssa leikkiä. Puhaltaessa jopa heiluttelin kumihanskaa sen verran vähän että vain niitä pintaruostekohtia hieman sipaisin. Ennen puhallusta jouduin irroittamaan alatukivarsista ylilyöntikumit. Näitä ei tietty ehjänä saanut irti vaikka miten yritti lämmitellä varovasti. Jupetin kautta tuli hankittua VPltä uudet. On muuten aika arvokas patukka, kun haluavat 13 egee kappale. Ilmeisesti näitä olisi saanut jostain halpiskaupastakin, eli tuli tehty tätä tehdessä ylilyönti. Iskarin alapään kiinnikeistä toinen lähti lämmittämällä suhteellisen helposti, mutta toisesta katkesi pultti sisään. Oli sen verran tiukassa, että vaikka kahteen kertaan hitsasin irrotuspultin, niin ei lähtenyt. Eli sitten mentiin vaihtoehtoon 2, eli rälläkkä käteen ja uusi tilalle hitsaten. Näytti sellaiselta paikalta, että voi itse räkiä sinkityn pultin kiinni. Hämmästyttävää kyllä, nämä oli ainoat elämää suuremmat vastoinkäymiset etuakselistossa.

Kallistuksen vakaajaa purkaessa löytyi jäljet vasemman etukulman mällistä. Oli hieman näköjään kallistuksen vakaajakin saanut kipeää, kun toinen kiinnike oli vääntynyt. Kumi sisällä kappaleina, mutta meikäläinen ei ollut aikoinaan ajellessa huomannut mitään poikkeavaa. Selityspuolelle voi myös lisätä, että eipä huomannut katsurikaan vaikka useamman kerran omia punttisalitreenejään työajalla mun auton pyöriä rynkyttäessä teki. Eteen oli edellinen omistaja vaihtanut aikoinaan kaasuiskarit, ei ollut mun jäljiltä, itse perussäästäjänä vaihdoin osia vain katsastumiehen kehoituksesta. Ennen iskareiden kuntoa ei tarkastettu, ainakaan hajoituskoneilla niin kuin nykyisin. Tässä projektissa ajatuksenahan oli mennä halvimmilla mahdollisilla hyllystä löytyvillä, mutta valittaen pitää todeta että iskareiden kestotesti puolittain ratkesi ennen kuin edes ehti alkaa. Kuskin hermo meni jo ennen kuin edes kokeiltiin. Syynä tähän oli, että kun heppoja autoon kaivataan enemmän, niin tilasin sitten eteen konit. Värikin sopivasti musta ettei pistä silmään. Näitä tuntuu ainakin lontoota puhuvat arvostavan ja kehoittavat ruuvaamaan edestä aika tiukoiksi. Näillä mennään ainakin näin aluksi. Muutoin alusta on läpikäyty, tosin lopullinen kiristäminen vielä puuttuu kun ei ole saanut autoa siirrettyä paikkaan jossa näppärästi saisi alustan pultit tiukattua.

Kun etupäätä kokoilin, mulla oli hetken auto pyörillään kallistuksenvakaaja irti. Siinä huomasi, että sillä on vaikutus auton korkeuteen. Ainakin mun amasta tuli enemmän 70-luvun custom, eli perä oli selvästi korkeampi kuin etupää. Mieleen tuli, että jos noita jousia haluaa välttämättä laikkailla, niin ilmeisesti kallistuksenvakaajallekin pitää tehdä jotain. Kun sen sitten lopulta räppäsi kiinni, niin etupää nousi about samalla tasolle kuin takaosakin. Jos yhtään osaa omaa autoaan tihrustaa, niin kyllä, minusta näyttää että alle laitetut ihmejouset on mataloittaneet biiliä vaikka saman mittaisilta kuin originaalit näyttikin. Muutoinkin Lesjöfors on miettinyt konseptiaan hyvin näin tavan harrastajan näkökulmasta: Tiheempi silmukka jää pesiin piiloon ja normaalit kierteet näkyviin. Eli museotarkastaja voi jopa muutaman sekunnin miettiä että kaverilla on ihan oikeat museojouset paikoillaan.
Pakopuolelle laitoin VPltä hankitun Abarthin rosterikopion. Oikeastaan se oli mun joululahja itselle, kun jotain kivaa niissäkin juhlissa olisi hyvä saada uuden villapaidan lisäksi. Niitä kun ei oo ennestään kun kymmenen. Kun täällä netissä roikkuu niin jotain muutakin kuin perinteistä aikuisviihdettä sieltä voi löytyä. Oli jotkut avautuneet että Simonsin sarjaa laittaessa pitää käyttää asennusapuna pajalekaa, eli pelkkä järki ei riitä vaikka miten kuvittelisi itsensä fixuksi. Marteliuksella käydessä toiseen biiliin putkeä teettämässä kertoivat, että 90 % asiakkaista teettää spesiaaliputket äänten takia. Ajattelin sitten itsekin olla trenditietoinen, edes joskus. Kuuntelin juutuupista miltä Simons kuulostaa ja myös Abarth. On tuo Simonsin ääni vähän turhan matala, eli valinnaksi tuli makaronimalli. Siinä kun on vielä tuplaulostulo, eli näyttää enemmän nuoruuden vehkeiltä. Tuote on asentajaystävällinen, meni uskomattoman helposti paikoilleen, yhtään ei tarvinnut kiroilla ja onnistui lähes meikäläisen älylahjoilla. Piti vaan kysyä sweduista että miten ihmeessä takapää kiinnitetään, kun perinteisesti meikäläinen vain mietti miten kumin saa kiireessä paikoilleen. Valistivat että nyt ei käytetä kumia ollenkaan vaan tähän tuubin turvonneeseen kohtaan laitetaan vaan nauha tiukkaan. Ja kiinnike puskurin pulttiin. Ihan näin vinkkinä sweduille, mukaan voisi laittaa kokoomissohjeen eikä pelkästään läjää kaiken maailman kiinnityskäikäleitä. Mielenkiintoista oli myös, että rosterinen on satkun kalliimpi kuin paskaraudasta tehty. Tolla hintaerolla ainakin mulla laiskuus voittaa toiseksi voimakkaimman vietin, eli säästämisinnon.