jeeeeeeess.
viimiset kuvat rungosta talteen ennenkuin vaneria päälle.

katto pelkääjänpuolelta

lattia

katto kokonaisuudessaan

kuskin takapuoli

takaa. BAM BUUM Blaukkari


vaaaaaanerikaupoilla käyty!

ensimmäiset sahaukset.

penkki piti pois ottaa jotta mahtu kulkemaan


sisustakuvaa.

viimonen kuva katosta.

eka levy kiinnittyy. ruuvit 5-10 cm välein ja ristiin
liimausprosessista piti ottaa kuvia, muttei kädet riittänyt ottamaan kuvia.
tein sen siten et otin pienen lastan, kaadoin cascolia jatkuvana vanana lastaan ja vedin lastaa pitkin puuta, tällöin koko puun levydeltä tuli tasainen liimakerros ettei siellä ole vain siellätäällä liimasoiroja jotka valuu lattialle. levitettynä liima pysyi loistavasti levyn kiinnitykseen asti.

ilmeellä

katon kiinnitystä. purkillinen makroflexiä tuohon jotta täyttää edes osan kattoon jäävistä koloista ja estäis räminää.


heti ennen katon ruuvaamista.
katto jäi aavistuksen raolleen pelkääjänpuolelta ei kuitenkaan noin paljon mitä kuvassa.
jossakin jäi jokin pikkasen väärään asentoon.

ovista näkyvä puoli.
Tähän asti ollaan vaneroitu. mietein pitkän aikaa millasta vaneria ostaisin, MB puolella "VAIN 30MM TAVARA KELPAA KOTELOKSI", itse kuitenkin epäilin suuresti oman "turvakaarien" suoruutta, vaikka kaikki on vaaterissa oman mielen mukaan ja ristimitatkin pitäisi olla kunnossa. mutta silti oli epäilys, että kaikki ei ole millintarkkaa.
tämä oli HYVÄ päätös, nimittäin ostin vain 18mm vaneria, tästä vanerista ekan palan sahattuani totesin että se on jokatuuntaan vääränkokoinen jolloinka rakoja oli jokareunas

eli nyt tulee kierros 18mm tavaraa jonka päälle vedetään toinen 18mm kierros, tällöin seinät ovat 36mm ja nurkissa pahimmillaan vain 18mm, tämän lisäksi nurkkiin tulee kolmioripat jotta nurkkien "heikkous" ei valvota öisin

pitäs riittää, mut harkitaan vielä kierrosta kuitua väliin jotta pinnat saadaan suljetuksi.
sitten asiasta kanankoipiin..

7000w pihavajassa

sisäänajetaan ja testataan autostudion subeja, joku 15h sisäänajon jälkeen lankku iski tulta ja tappuraa ja lopputulos oli tännäköstä:

paskan möivät muoviämpäri (anteeksi kiroaminen), kaikki oli kunnossa... 110Ah optimaa, 3 laturia, 2h välein lämpötila ja jännitemittaukset.
ja sit käy näin.
onneksi tuon saa korjattua, mut 150-200 tulee hinnaksi, korjaus + modifiointi.
tulee 12x tuuletinta, releet ja sulakkeet tuulettimille sekä jalat jotta ilma mahtuu kiertämään alitse.
tänään jatkuu!
