Nyt vierähtää jutut Volvoista kauneimman puolelle, eli 740:iin, vaikka otsikko lupailee jotain ihan muuta.

Toisin kuin 240:ssä, 740:ssä tuo iskaritolpan yläpinta ei ole tasainen. Samanlainen poikkituen ylälevy ei siis oikein toimi 740:ssä, joka toimii 200-sarjassa. Tuohon kun laittaa vain levyn päälle, niin levyn ja tuon iskaritornin pinnan väliin jää rako. Sellainen ratkaisu, että levyn vain pulttaisi tuohon päälle, ei missään nimessä olisi hyväksyttävä vaihtoehto.

Näistä osista olisi kuitenkin tarkoitus yrittää tehdä kelvollinen poikkitukisysteemi 740:een.

Ajatus on, että ensin iskarin kiinnityslevyn pulttien kanssa pultataan tuota iskaritolpan yläpintaa vasten nämä kaksi nappulaa. Nuo pultit lienee aiheellista vaihtaa pidempiin, ja samalla voisi harkita käyttävänsä 10.9 -luokan pultteja, niin saisi tuolle levylle vähän lisää puristusvoimaa.
Keskireikä näissä nappuloissa on vähän ylikokoinen, sillä pultit eivät osoita suoraan ylöspäin, vaan ovat hieman vinossa. Jos pultin reikä nappulassa olisi tiukka ja vain pultin halkaisijan kokoinen, levyä ei saisi enää nostettua pois paikaltaan, kun kaikki on hitsattu kasaan. Tarvitaan siis vähän liikkumavaraa sivusuunnassa, ja siksi ylikokoinen reikä.

Levyssä taas on myös vähän ylikokoiset reiät, jotka sopivat nappuloiden ympärille. Tässä vaiheessa levy hitsataan kiinni nappulaan. Sen jälkeen levy nappuloineen irti, ja hitsisaumaa myös alapuolelle.
Kuvassa näkyy hyvin myös tuo, kuinka nämä pultit eivät ole suorassa. Takimmainen on selvästi vinossa suhteessa etummaiseen pulttiin ja myös levyn pintaan.
Koska nappula on irrallinen ennen hitsausta, tulee se väkisin oikeaan asentoon pulttiin ja iskaritolpan yläpintaan nähden. Näin pulttiin ei tule vääntäviä voimia.

Tämä tarjoaakin jo paremman lähtökohdan poikkituen putkiosan kiinnikkeille.

Kiinnikeosat hitsataan levyyn.

Toinen mutteri jää pystyyn tulevan kiinnikeosan alle, mutta kiinnikeosassa on aukko, joka mahdollistaa mutterin asentamisen. Aukko näkyy tuossa edellisessä kuvassa paremmin.
Putkimateriaali puuttuu vielä. Pitää käydä hankkimassa, niin pääsee ihmettelemään, että tuleeko tästä hyvä.