Aika hyvästi on mennyt nämä pari päivää hioskellessa ja kittaillessa.
Ongelma-alueeksi on lähinnä muodostunut entisten munapussien läheisyydessä oleva alue. Hitsatessa pelti veti hieman lommolle kaaren takaa ja muodon takaisin hakeminen ottaa hieman aikaa, mutta tämän päivän jälkeen alkaa muoto olla jo lähellä sitä, mitä pitää



Toisella puolella ongelma oli identtinen. Nyt kun tuo alkaa olla selätettynä, voi keskittyä muihin ilmenneisiin epäkohtiin. Siperia näemmä opettaa jne..

Starttikehän irroitin vanhasta vauhtipyörästä ja siirsin uuteen. Aluksi meinasi käydä pieni kömmähdys kun otin työn alle toisen vauhtipyörän jossa oli päällä huonompi kehä. Onneksi tuli huomattua kehän irroitusvaiheessa

Eli toinen pyörä tilalle, pilli tulille ja lämmittämään kehää. Vauhtipyörän laitoin kahden ison hylsyn päälle niin, että vauhtipyörä roikkuu ilmassa starttikehän varassa ja toivoin että aikani kehää lämmitettyäni vauhtipyörä vain putoaisi pois. No oli sen verran hyvästi tarttunut kiinni että ei pudonnut. Piti hieman pajavasaralla varovasti koputella vauhtipyörää niin jo alkoi tapahtua.
Hetken aikaa kehän melkein neitseellisyyttä ihmetellessäni havahduin asiaan "Niiin tämähän jäähtyy tässä samalla" Joten juoksujalkaa uusi vauhtipyörä pihalta pakkasen keskeltä sisälle ja turaamaan kehää paikoillen. No eihän se mennyt

Joten pyörä takaisin pihalle ja kaasupillillä tehohoitoa kehälle. Kuitenkin tehohoidon aikana koputtelun seurauksena lattialle varissut kytkinpöly tjsp, otti lämmityksestä itsekseen ja rupesi käryämään miehekkäästi. Koko hallissa haisi palanut kytkin

toivottavasti ei noissa kytkimissä ole asbestia

Mutta hetken hoidon jälkeen uusi yritys ja voilà!


Sitten paketti pihalle jäähtymään jossa huurre ja paljas metalli alkoivat kimmeltämään kilpaa iltahämärässä

Pitänee vielä selvitellä, mikä pulju noita täällä seudulla painottaa niin saisi viedä heidän ongelmakseen, jonka jälkeen voisi alkaa pohtia moottorin ja laatikon naittamista pysyvästi yhteen.