Ja tasaiseen tahtiin etenee.
Ensin pestiin parit osat, joista vertailukuvat. Ei varmaan tarvitse sanoa kumpi on kumpi



Kattovalolle kun sain vedettyä johdotukset, sai ryhtyä asentamaan STP:n tuotteita

Ja perään itse verhoilu

Silloin kun autoa purettiin niin tein havainnon, että etulattiat olivat märät. Arvelin vian olevan siellä perinteisellä suunnalla, eli lämppärissä. Jotenka kaiken varuiksi kenno tinaten;


Oli kyllä haastetta saada tina leviämään tai ylipäätänsä edes pysymään tuossa, ettei se koskiessa irronnut mukana. Mutta nyt ainakin pitäisi olla hyvä

Tinauksen jälkeen koeponnistin sen perinteisen periksi antajan, eli hanan. Vuotihan se. Sitten aloin miettimään sopivia vastikkeita hanalle ja tiedustelin asiaa myös täältä foorumilta. Tänään kävin aamusta paikallisessa varaosaputkassa katsomassa tarjontaa. Aluksi tiedustelin yleimallista hanaa ja kävimme hieman tarjontaa läpi. Hyllystä pilkisti silmään sininen paketti tutulla nimellä. Varovasti kysyin tuolle siniselle paketille hintaa ja kävimme parin muun paketin ohella sen tarkistamassa. Varaosamyyjä löi sellaisen hinnan, että kieltäydyin siltä seisomalta ja keskityin jäljellä oleviin tarjokkaisiin.
Muita tarjokkaita ihmetellessäni, tulin hieman katumapäälle tuosta sinisellä paketilla varustetusta tuotteesta. Hetken aikaa kauppaa tehtyämme pääsimme yhteisymmärrykseen hinnasta. Ennen maksun suorittamista tein pitävyystestin, sillä pahvilaatikko näytti kovin nuhjuiselta eli paketti on ollut hyllysä jonkin aikaa -tuote läpäisi testin ja maksu suoritettiin.

Uusi, volvolainen hanahan se siellä.

Uudet ja alkuperäiset osat on kivoja. Ei mitään ylimääräistä räpeltämistä vaan sopii suoraan paikoilleen

Jospa se nyt menisi seuraavat 25v.


Puhallinyksikkö kainaloon ja auton luo asentamaan. Kovin pysyvää asennusta en tehnyt, jos tuota pitää tuosta vielä johonkin siirtää, kun ei millään pysty muistamaan kojelaudan kasausjärjestystä kaikkien tukirautojen sun muiden osalta 100%:sti. Pitää hieman vakoilla Haynes:in oppaasta mallia.
Keskitin kuitenkin energiani johonkin muuhun ja sain asenneltua autoon lisää STP:n tuotteita.



Takapenkin alle ei vielä tullut laiteltua mattoa, kun minulta uupui pari koritulppaa, eikä viitsi olla hätäinen ja kasata ilman tulppia. Jos joskus sattuu ajelemaan sateessa niin ei ole kivaa jos tukkimattomista rei'istä tulee hyttiin vettä. Lattiaankaan en vielä laittanut mattoa, kun sen verran tulee vielä kenkineen pyörittyä auton sisällä sähkötöiden sun muiden juttujen puitteissa, niin matot menevät vain huonoksi kun ovat poljettavissa. Myöhempänä sitten, on tuota vielä yksi paketti jäljellä
