Aloitan tämän viestin vahvasti! Eli kertomalla totuuden

Tätä asiaa vatvotaan vuodesta toiseen, joten pistetään sille piste.
Pääkohdat asiaan:
-mitään hoitoainetta se kuollut vuota ei siellä lakan alla tarvitse!
-kissasaippua on saippua, niinkuin kaikki muutkin saippuat(tai puhdistusaineet) glyserolia sisältävänä, se se sitoo kosteutta, eli todennäköisesti viimeinen asia, jota haluat autoosi.
-vaurioitunut pinta korjataan, ylläripylläri, pinnoittamalla. Ei hoitoaineella
-mekaaninen puhdistus on kaiken a ja o(se kreikkalaisten alfa ja omega)
-läpivärjättyjä vuotia ei ole vuosikymmeniin käytetty, ne on maalattuja ja lakattuja
Ettei tämä olisi pelkkää sanahelinää, olen keskustellut asiasta asiasta usean henkilön kanssa vuosien varrella. Monet heistä on/ovat vastanneet materiaalien kehittämisestä/toimittamisesta autoteollisuudelle.
Äijiä, jotka oikeasti ovat tuottaneet materiaalin autoteollisuudelle, tohtorin(väitöskirjat) omaavat henkilöt. Eli perustelut on asialle.
Tietenkin on poikkeuksia, esim omassa 964:ssa on etupenkkien lehtitaskutkin täysvuotaa

Mutta pinnoitettuja ne on kuitenkin. En ole käynyt kaikkia penkinverhoiluja lävitse, mutta vahva tunne on, että voidaan puhua täysnahkasisustasta? Useimmiten ne on keinonahkaa, ainakin osittain. Sehän on helppo tarkistaa, kurkkaa vain sinne "lehtitaskuun"