Kesän ykköstapahtuma järjestetään tänä vuonna Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 9.7.2016.
Tapahtumassa on mukana myös Suomen Volvokerho eli molempien kerhojen jäsenet pääsevät ajamaan radalle.
http://ahvenistoracecircuit.com/
Luvassa rentoa meininkiä, radalla-ajoa ja ehkä jotain ohjelmaakin. Perheen pienimmille on tiedossa aktiviteettia piirustusnurkkauksen muodossa.
Alueelle pääsy on kaikille ilmaista. Radalla ajaminen on jäsenille ilmaista, muut pääsevät ajamaan yhdistykseen paikanpäällä liittymällä (liittymismaksu + jäsenmaksu yht. 20 €). Jäseneksi liittymättä ratamaksu 30€ ja ajo vain volvoilla.
Alueella on ravintola jonka palvelut ovat käytössä. Alueen ravintolassa on myös lounastarjoilu. Tiiriön alueella noin kilometrin päässä on Nesteen, Teboilin, ST1:n ja ABC-ketjun asemat, eli polttoaine tuskin loppuu kesken. Ja löytyy myös Motonet, ihan vaan jos varaosia tarvitsee
Alustava aikataulu:
11:00 Rata-alueen portti aukeaa ja katsastus alkaa. Tämän jälkeen pääsee radalle ajamaan.
12:00 "Virallinen" aloitus, puheenjohtaja pitää pienen puheen ja kertaillaan menneitä ja tulevia asioita.
13:00 "Possujuna" eli jonossa ajetaan rataa ympäri pari kierrosta ilman ohittelua ja max 80km/h.
14:00 Palkintojenjako
15:00 "Possujuna"
16:00 "Virallinen" osuus päättyy
17:30 Radalla ajo päättyy, rata suljetaan
TÄRKEITÄ SÄÄNTÖJÄ JA OHJEITAHieman infoa radalle haluaville! Lue ja sisäistä!
Auton katsastus-
Melutaso 95dB, mittaustapa seuraava: Autoilla 4500 rpm, puolen metrin etäisyydeltä, 45º kulmalla, pakoputken suuaukolta.- Melu kuntoon ennen ratapäivää,
katsastuksessa maksimimissaan 2 yritystä.- Autossa ei saa olla irtorojua kyydissä, ei edes peräkontissa sitä irtonaisena seilaava subbaria. (Tukevat/kiinteät asennukset katsotaan tapauskohtaisesti)
- Akun tulee olla tukevasti kiinni!!! Tarkistakaa vielä 3 kertaa
- Renkaiden tulee olla kunnossa (ei mitään asiaa radalle jos kankaat paistaa!!!)
- Autossa ei saa olla nestevuotoja (öljy/bensa/diesel/jäähdytinneste tms)
Ajaminen- Promillereaja on 0. Ajokunto voidaan todeta puhalluskokeella.
- Kuljettajalla ja mahdollisella kyytiläisellä oltava kypärät päässä (mopo tms)
- Ikkunat pidetään radalla ajon ajan kiinni!
- Seuraa myös taustapeilejä ja aja herrasmiesmäisesti. Emme ole kilpailemassa joten päästä nopeammat edelle kun se on turvallista.
- Kun ohitat hitaampaa tai jäähdyttelykierroksella olevaa, tee se turvallisesti ja varmistu että tila riittää. Edessä oleva ei välttämättä ole huomannut sinua vielä!
Yleispätevästi auton tulee siis olla tieliikennekelpoinen!
Ajetaan turvallisesti, kovaa ja pidetään hauskaa! Turha kisailu, kehoilu ja pelleily ei kuulu tähän tapahtumaan!
Varikkoalueella / miitin parkkipaikalla on noudatettava varovaisuutta! Huomaathan, että alueella liikkuu jalkaisin myös lapsia, koiria yms. Tästä syystä on EHDOTTOMASTI KIELLETTYÄ varikolla/parkkipaikalla polttaa kumia, tehdä nopeita lähtöjä, ajaa nopeampaa kuin "reipasta kävelyvauhtia".
Jos soitat autosi hifilaitteita, ota huomioon muut. Erityisesti silloin kun järjestäjien puolesta on ohjelmaa, pitää omat popit kääntää hiljemmalle
Radalla ajaessa seuraa ja noudata mahdollisia lippuja ja muita ohjeita. Keltainen=vaara, punainen=ajo keskeytetään, musta=poistu radalta, ruutulippu=sessio päättyy, kaikki poistuvat radalta
RADALLA ON KYPÄRÄPAKKO KULJETTAJALLA JA MAHDOLLISELLA KYYDITETTÄVÄLLÄ
Tärkein sääntö: pidä hauskaa ja varmista omalla käyttäytymisellä, että myös muilla on hauskaa!

Jos törkeitä ja/tai turvallisuuden vaarantavia sääntörikkomuksia tavataan, yhdistyksellä ja sen toimihenkilöillä on valtuudet poistaa sääntöjä rikkonut henkilö/auto alueelta tai peruuttaa ajo-oikeus radalla.