välil on hyvä päivittää, tiedä sitte lukeeko tätä kukaan muu ku itse mutta onpahan ainaki itelle muistoks

kevään aikana on autolle tapahtunut vähän kaikenlaista. viimeisimän päivityksen jälkeen ensiksi vaihdoin taka-akselin sellaiseen jossa on tuo nopeusmittarin anturi jotta sen nopeustiedon sain mittaristolle. tässä vaihessa auto oli siis valmis automaatti.


siinä sitten hetken kattelin ja fiilistelin ja totesin että ei ole tuo automaatti mun juttu. B200E ja AW-71 ei ollut ainakaan hyvä yhdistelmä. tuntui laiskalta, bensaa kului, eikä sudi jos ei ole oikeesti liukasta. laiska tekniikka vain ei sopinut auton ulkoinäköön

yks viikonloppu sitten päätin että vaihdan tekniikan takaisin manuaaliksi. Eli siis B200E ja automaatti sai lähteä.


tilalle sitten hyväksi todettu ja perushuollettu B200F ja M47.



kytkimeksi tuli 740 turbon kytkin, eli sama joka oli viime kesänä vanhassa tekniikassa
ja vielä huono kuva kun tekniikka paikallaan:

tekniikan vaihdossa meni yks viikonloppu. lauantaina aloitin ja maanantai iltana lyötiin tulille.
yhden reiän löysin pohjasta, eli perinteisessä 240 volvon paikassa, keskellä apukuskin jalkatilaa. onneksi reikä oli pieni, sellainen 1cm x 1cm. pitää hitsata kunhan kerkeää, nyt muita projekteja meneillään.
takaikkunat viimeisimpänä tummentanut. menivät 2,5% kalvolla, takaikkuna ei ole mikään paras mutta saa olla mutta sivuikkunat ovat ihan ok.
muutama kuva:



(kuvissa alla talvirenkaat peltivanteilla, kuitenkin löytyy 14¨ volvon orggis Scorpio vanteet kesärenkaille.)
takaspoileri pitäisi kuiduttaa jaa maalata, sitten vois koe sovittaa ja miettiä laittasko vai ei. Vanteiksi tällä hetkellä suunnitteilla jotkut 16¨ alut, Volvon orginal Geminit tai Hydrat. voi kuitenkin olla että jää haaveeksi ainakin tässä vaiheessa
