Kyllä tuo jääräpäisyys jää pois kun muutaman vuoden ikäistä auto tuodaan ulkomailta ilman veroa.
Mietippäs niitä, joilla on velkaa autostaan...
Lopultakin uudempien autojen omistajista sen omistajan kohdalta löytyy useimmiten rahoitusyhtiö ja kuljettajan nimi on haltijan paikalla.
Miten luulet rahoitusyhtiöiden suhtautuvan siihen, että auton vakuusarvosta sulaa pois esim. 30% ja rahoitusyhtiöt vaativat asiakkaalta esim. 10 000,- vakuuden sulaneen arvon vuoksi....
Voisimpa väittää, että autoveroa ei alenneta nopeasti tai rajusti missään tapauksessa mainituista syistä, joten autoverottomasta autosta saamme haaveilla vielä pirun pitkään.
Luin tuon itse jostain toiselta sivulta ja tuo että ylinopeudet estämällä poistaa 37% liikennekuolemista ei taida Suomessa tapahtua vaan on joku yleiseurooppalainen keskiarvo. Sillä toisella sivulla ei taas mainittu ohitukset mahdollistavaa turboboost-nappia.
Suomessa ylinopeus on äärimmäisen harvoin kuolettavan liikenneonnettomuuden syynä.
Eilen selailin moottori-lehteä ja katselin lävitse 2016 tammikuun kuolemaan johtaneet onnettomuudet, yhdessäkään syynä onnettomuuteen ei ollut ylinopeus, havaintovirheet somettaminen yms. kylläkin.
Ja tuohon paikantamiseen ja ylinopeuksiin sopii oikein hyvin tämä.

Paikantamisen mukaan olen tuon vihreän palluran tietämissä ja todellisuudessa olen aivan muualla, kuten kuvasta näkyy.
Asiat ovat ehkä paremmin sitten kun
galileo on täydessä tuotantokäytössä, mutta siihen menee vielä pitkän aikaa. Vähän niinkuin länsimetrossa ja OL3:ssa....
