Taidampa nyt turhuuksissani tässä sairaslomaa vietellessä pystyttää tästä omasta talvipulkasta projekti topickin.
Avataan tilannetta sen verran että aikasemmin ollut bemareita liki parikymmentä omistuksessa, ja kyseinen merkki hyvinkin lähellä sydäntä.

Mutta joka tapauksessa kaveri vuosi sitten osti tälläisen -88, taikka -89 ei voi tarkasti muistaa, 740 farmarin, haalistuneen punainen ja originaali ulkoasu oli niin karu ja ruma että lähinnä nauratti ja herätti pienesti kiinnostusta, puoli vuotta seisonut mutta leimalle ei kaveri muuta tehnyt kun hitsasi putken ja lisäsi nestettä paisariin, jonka jälkeen katsasti koko laitoksen ja itse puoli vahingossa sitten ostin pois tämän.
B230k tekniikka ja laatikko kovalla vitosella, mikä lie sillon malliltaan, mittari lukema pyörähti kotiin ajaessa 400tkm. Joskus tuotu ruotsista, aivan täysin ruosteeton yksilö, jonka takia lähinnä ostinkin, massattu todella useasti. Huoltohistoria todella hyvin tiedossa ja tällä kylällä ollut eräällä jo nyt edesmenneellä miehellä useamman vuoden ja hyvästä huolen pidosta kertoi mm. se että virtavehkeitä löytyi kolmet vai jopa neljät peräkontista, kaikki vaihdeltu ajallaan ja puristuspaineita sillon tällön mittailtu.
Kotimatkalla jo hiljaa mielessäni mietin että tämähän olisi mitä mahtavin talviauto kun on niin ruma ettei säälitä työntää pitkin ojanpohjiakaan.
Ja tästä sitten päästäänkin itse asiaan. Kavereille heitin puolivitsillä että istutan tähän bemarin m50 kuningasmoottorin niin jaksaisi tämäkin laitos kulkea sitten talven.
No, volvon vinokone saikin kulkea yhteistätaivalta minun kanssa runsaat 23km, jonka jälkeen laatikon kera pois konehuoneesta.
Purkuun/elintenluovuttajaksi ostin e34 525:en automaattiaskilla. Tästä otinkin itselleni vain moottorin talteen.


Ensimmäisenä taisinkin ruveta metsästämään kytkinpoljinta ja pääsylinteriä, tämä osottautui yllättävän haastavaksi projektiksi kun nettivaraosaa soittelin lävitse niin joko purettavana olleet volvot ei omanneet kyseistä komponenttia, tai sitten se oli jo myyty. Kolmesta sain jo jonkunlaiset kaupat hierottua mutta myyjät osottaituivat pussihousuiksi ja eivät myynetkään kun kuulivat millanen projekti meneillään. Lopulta löyty ymmärtäväinen osan myyjä joka rekkaa ajaessaan toi osan ysitien varteen, jos tunnistat itsesi niin kiitos vielä, toimii hienosti

Tämän ostettuani ja paikalleen pultattua niin olikin vuorossa koneen ja laatikonkorvallisten teko, homman helpottamiseksi otinkin varastosta tyhjän m50b25 lohkon ja tyhjänkannen tähän päälle.


Öljypohjaksi valikoitui e36:sta m50b25 koneesta lainattu öljypohja, tässä siis se öljypumpun imusihti öljypohjan takapäässä vrt. e34 m50 öljypohjassa se on etupäässä.
Laatikoksi valikoitui e34 520i:in perästä lainattu 250g getrac, tästä puuttuikin alkuun kolmosvaihde täysin ja kytkin paketti minkä varastosta paikalleen heitin olikin paska joten aski piti vielä irti käyttää mutta sama huono getrac meni paikoilleen. Välitykset sattu sen verran kohdalleen että 5 vaihteella rajotin kun pamahtaa niin vähän reilu 280km/h on vauhtia, muistaakseni 283km/h tms.
Sähköjen tekeminen olikin jonkun verran nopeampaa mitä vanhojen purkaminen, volvossa noi moottorin sähköt ikävästi sotkettu korin sähköihin, eli eipä sitä vanhaa tekniikkaa ihan niin vaan nappasti sieltä täydellisenä pakettina pois, vieläkin vanha boksi on siellä rattiakselin kupeessa kiinni. Ajattelin että pärjään sen kanssa kyllä.
No uuteen tekniikkan ja bemarin johtosarjaan 3 johtoa kiinni ja yksi vielä tästä töpseliltä bensapumpulle niin avaimesta kääntämällä käyntiin volvo "725" ensimmäistä kertaa.
Ensistartista lähtien sitten tapeltiin syyläreiden kanssa aika reilusti, ensimmäiset 3kpl mitä varastosta löyty niin vuosivat, ostin lopulta halvimman mitä ebaysta löytyi, tämäkin sitten aaviatuksen tiputti paisarin ja kennon välistä mutta en antanut sen vaivata koska oli todella vähäistä, seuraavaksi ostankin alumiini syylärin keulalle. Helpottuu elämä reilusti.
Tämän näköinen olikin sitten konehuone ensistartilla. Myöhemmin lähti tuo volvon putsarikotelo poiskun ei aina jäänyt tyhjäkäynnille pyörimän kun kaasun laski. Kopalle menevä putki kuitenkin supistuu ennen imm:ää 3"->2.5"

Sitten olikin kardaanihommia, tämän ulkoistin suosiolla koneistamon hommiksi, eli vaihdelaatikon puoleinen laippa on bemarin askiin käypänen, välissä tuoretta kardaaniputkea ja tän jälkeen loput onkin volvon kardaania.
Ja suurinpiirtein aktiivisia työpäiviä taisi olla jotain 3-4 viikkoa mitä kesälomaakin oli, välissä odoteltiin öljypohjaa hitsauksesta 1,5 viikkoa ja kardaania samanlainen pätkä.
Tällä kokoonpanolla luukutettiinkin sitten koko talvi surutta perse ojanpohjia ja pieniä puita koluten, välissä oli korttikin katkolla 2kk, mutta siitä huolimatta ajokaudessa kertyi kilometrejä n. 11tkm, kertaakaan ei välille jääty ja voimaa oli huomattava määrä vrt. Edelliseen kokoonpanoon. Ja laatikosta edelleen puuttui se kolmonen mikä olisi ollut yllättävän tarpeellinen
Maaliskuun lopulla otinkin volvon taas työn alle ja purin öljypohjan pois, muka perustarkastuksen takia, jostain syystä täräytinkin lohkon kylkeen 26mm reiän, turbon öljynpaluuksi, tässä vaiheessa jo vähän arvelin että homma taisi mennä vituiksi, se siitä järkevästä talviautosta.
Mutta kerta valmiiksi hyllystä löyty käyttämätön hx40 superi, 16 pakopesällä, käyttämättömiä 1100cc ev14 suuttimia 6kpl, m50 turbopakosarja, e36 328i/m3 zf aski sun muuta oheistuotetta.
Lisäksi ostelin talteen bc racingin alustan, lisämittareita parit, moottorinohjauskin pitäisi saapua kotiin lähipäivinä
Pakosarjan oletin olevan aivan bolt on kerta tilaa oli konehuoneessa. Ja taas meni arvaus väärin.

Laippa liian edessä.
Eihän se auttanut vikistä, rälläkkä käteen ja pakosarjasta kaikki mutkat erilleen ja yksi pitkä pajaperjantai-ilta niin pakosarja oli heftissään, perhantain ja lauantain välisenä yönä kaveri hitsailikin tigillä pakosarjan läpeensä. Nyt istuu niin naftisti kun vaan voi. Ulkokuoreahan tässä ei säälitä joten turbon tulee vähän reilummin lävitse konepellistä, ja hukkaportti hitsataan kiinteäksi suoraan pakopesään ja tältä lähtevä putki/"screamerpipe" tuleekin lokasuojasta lävitse.


Valmiiksi hitsatusta sarjasta en olekkaan tajunnu kuvia ottaa.
Eli toistaiseksi budjettihengessä turbotetaan avaamaton luultavasti +450tkm ajettu m50b25 moottori, ahdoiksi todennäköisesti tulee jäämään turvallinen +1 bar ylipainetta, tällä kuitenkin pitäisi talvi ajella töihin.
Haaveissa onkin jo oikea moottori takokamoilla ja oikeilla osilla että kestää kanssa rääkkiä mihin tätä on tehtykkin. Toinen kone onkin jo osina ollut pitempään mitä volvo omistuksessa ja sen osilta on selvät suunnitelmat.
M54b30 koneen kampiakselia, 86mm poraukselle takomännät, h-profiilit, järeimmät mahdolliset nokat mitä hydrot vaan sallivat, eli tuollainen ~3.2l pitkäisku kutonen turbolla värkätään budjetin salliessa.
Tämän hetken kokoonpano:
Rajotinrallia saanut m50b25, ehkä nokat vaihtuu jos sattuu käypäset puoli-ilmaseksi kohdalle. Viime syksynä käytin btcf:än penkitysmiitissä lippukevennyksenä ohenmäen teholla. 186.4hv siellä oli vielä tallessa. Paskalla lambdalla ja huoltamattomalla koneella ei niin kovin huono, uutena luvattu 192hv tuolle.
600x300x100 välijäähy keulalla
1100cc ev14 suuttimet
Bilteman kopio -044 pumppu, tulee vielä keruusäiliö ja toinen pumppu tät täyttämään ja linjat 8mm kupariputkesta ja letkusta
Holset hx40 super
3.5" downpipe, auton alla pienenee 3"
Joku kiinalainen 60mm hukkaportti, joka hitsataan suoraan pakopesään.
Zf askiksi, m20 vauhtipyörä m50 starttikehällä, -618 sre ja massalevy taikka sintteri vielä hakusessa.
Bc racing alustaksi, jousi jäykkyyksiä en tähän hätään muista mutta ilmotan kuhan kerkeän alle laittamaan. Tästä ei todellakaan tule, mutta sellainen mukavasti matalampi.
Tässä mallissa ei ole takana ollenkaan vakaajaa niin mielessä on ollut päivittää molempiin päihin tupla vakaajat, saisi keinumista kuriin ilman että tarvitsee alustasta tehdä kivirekeä, ja takavakaajathan saa vartille mentäessä kiskastua pois.

Kuvien linkkaamisen kanssa on vähän ongelmia kun puhelimella tätä näppäilin mutta oikoluen ja lätkin kuvia väliin huomenna tietokoneen ääressä. Kiitos ja anteeksi.