
Ja näin. Taka-akselin nappaisin irti. Yksikään pultti ei katkennut eikä pyöristynyt

Loppujen lopuksi aika vähän eroa noissa akseleissa. Uudemman akseliputki on ulkohalkaisijaltaan 5mm paksumpi, ja tietty jakareille on erilaiset kiinnitykset kuin linkkivarsille, mutta nuo on todella helposti muokattavissa sopiviksi, esimerkiksi jakarillisen akselin reaktiotankojen kiinnikkeet on samoilla kohdilla kuin linkkiakselin kiinnikkeet eli niitä voi käyttää hyväksi uusien teossa.
Valuttelin sitten tuosta alkuperäisestä perästä öljyt pihalle ja tarkistelin vauriot, tasausrattaat siinä vähän pitää ääntä mutta poskilaakerit ja pikkupyörän laakerit on välyksettömät eikä niissä tunnu rokamia. Myös öljyt oli ihan siistin näköiset, tummat kyllä mutta ei siellä ollut metallimurua tai vettä seassa. Eli vauriot taitaa kuitenkin rajoittua pelkästään pyörien laakereihin ja jarrusylintereihin, tuosta siis saisi kunnosteltua vielä ihan järkikustannuksilla ehjän akselin.

Siinä ne nyt lepää, pitää tuo vasemmanpuoleinen akseli puhdistella kunnolla ja tehdä siihen tarvittavat kiinnikkeet, sitten maali pintaan ja jarrukilkkeet kiinni ja sen jälkeenhän sen voi jo ruuvata autoon alle

Etujarrut otin myös työn alle, puristelin niistä männät irti ja tilasin uudet tiivistesarjat kun eihän nuo enää ihan uudenveroiset olleet. Itse satulat pistin ultraäänipesuriin, sekaan vähän sitruunahappoa ja astianpesuainetta niin saa kanavat kunnolla puhtaaksi ja samalla hyvän pohjan maalille. Niistä ei valitettavasti tullut otettua kuvia, olisi mennyt puhelin niin sontaiseksi että en viitsinyt kaivella luuria taskusta kuvia varten

Lopuksi vielä kysymys, mahtaako kenelläkään olla tietoa mistä vehkeestä tuohon mahtaisi käydä nuo taka-akselin puslat? Siis nuo reaktiotankojen ja akselin väliin tulevat donitsit. Alkuperäiset on sen verran suolaisen hintaiset, että mieluummin etsisin jotkut edullisemmat vaihtoehdot.