Lisäksi jos katsotaan esim Nissan Leafia, jota lehdessä juuri mainostettiin 27k€.. No taisi olla vielä vanhalla alvilla. Eihän tuo nyt mikään premium auto ole, mutta ei se nyt mikään toivottoman halpuutettukaan ole. Mitä suunnilleen samankokoista polttista saa merkittävästi halvemmalla?
Ainakin Leafin vanhempi versio on todella pieni auto eikä toimintamatkassakaan hurraamista. 4 aikuista kyytiin oli todellista tuskaa takapenkiltä koettuna - ei riittänyt pääntila ja reisiluukin olisi pitänyt vääntää banaaniksi. Tämän rinnastaisin siis johonkin Kia Picantoon tms puhtaasti 2 hlö käyttöön tarkoitettuun A-segmentin kaupunkikippoon. Uudempaa lefaa en kommentoi, kun en ole siihen perehtynyt.
Picanton saa karvalakkina vajaalla 16 tonnilla (listahinta) ja "tappiin asti varusteltuna" (...ja robottinylkyttimellä automatisoituna?) 18 tonnilla. Toki aina pitää laskea pari tonnia päälle talvirenkaista, toimituskuluista yms. välttämättömyyksistä eli lähtötaso n. 20 tonnia.
Taasen 30 k€ budjetilla alkaa jo saamaan ihan oikeita autoja. Randomilla ensimmäisenä tulee mieleen Skoda Scala vajaalla 23 tonnilla. Toki 1.0 karvalakkimanuaalina. No, tässä sähköauto tietysti etevämpi, mutta reilulla 27 tonnilla saa jo automaatin. Nostetaan budjetti 30-40 tonnin haarukkaan, niin sitten on jo kivasti valinnanvaraa.
Sähköautoissa tuntuu 45 tonnia olevan raja. Jotain uppo-outoa kiinalaista voi saada halvemmalla - mutta sitähän ei sitten tiedä, onko mm. varasosahuoltoa a) nyt b) 5 vuoden päästä lainkaan. Tai voi saada jokun vehkeen, mistä ei oikeasti ole muuhun kuin kaupunkipyöritykseen (kehnot ajo/kaukovalot, pieni akku, pikalatausteho 30-40 kW luokkaa talvella jne.). Ja vieläkin pitää niellä hemmetinmoinen määrä halpuutusta ja kehnoa softaa (mm. jopa vaarallista sellaista, kun renegerointi jarruttelee vetävät pyörät luistoon talvella ym.), akun lämmitys puuttuu (kokonaan tai tulossa vasta ensi vuonna softapäivityksen myötä), umpisurkea käyttöliittymä, ei mittaristoa/hudia eli pitää kuikuilla sitä keskelle kojelautaa liimattua täppäriä. TM talvitestien perusteella useimmissa halvemman päädyn (eli alle 70 000 €) sähköautoissa toimii luistonestot (myös liian voimakkaan moottorijarrutuksen esto) paljon kehnommin kuin kymppitonneja halvemmissa polttomoottoriautoissa (vaikka uskovaiset aina selittää, miten vatkain automaattisesti voittaa, koska sähkömoottoria on niin paljon helpompi ja nopeampi säätää). Toki tämäkin on helppo korjata, lyödään vaan lompakkoa pöytään 10 000 € edestä ja valitaankin 4-vetomalli. Ja toivotaan, että on tällä kertaa molemmat akselit koodattu vetämään...

Jos pitää toimivuus saada edes samalle tasolle kuin jossain alle40 tonnin bensapelissä taitaa olla parasta läpsyttää lompakkon pöytään vähintään 55 tonnin edestä. Ja ne "tällaisen haluaisin" vehkeet (joissa ei näitä edelläkuvattuja ongelmia) tuntuu olevan jossain 70-120 k€ hinnoissa.