Tällä topicilla lienee jo kohta jonkinlaista traagisen humoristista arvoa.
Juhannusviikonloppu kuvina kerrottuna:
Torstai

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Sellaiset juhannukset sieltä.
Sitten itse tarinaan.
Torstai-iltana kävin hakemassa ruotsista tulleen paketin postista ja samalla ajoin myös motonettiin hakemaan taas repullisen osia. Kotimatkalla mukaan tarttui vielä yksi varaosamoottori (ilman kantta) lisää.
Tallille päästyä alkoi heti varaosamoottorin purku jotta sain siitä haluamani eli kampiakselin käyttööni. Siinä oli hyvät std kaulat mutta nopeasti vielä pyöräytin kaikki kiiltäväksi vielä. Lopulta otin myös veivit tästä koneesta kun nekin sattuivat olemaan hyväkuntoiset.
Samantien kun kaikki oli purettu alkoi itse käyttöönotettavan moottorin kasaaminen. Pitkälle en päässyt, puhdistelin lohkon kauttaaltaan, öljykanavat, sylinterit jne. Ja laitoin kampiakselin paikoilleen uusien laakerien kera. Tästä en enää päässyt pidemmälle syystä että oma momenttiavain ei riitä kuin 110nm asti, lopetin hommat siltä päivää. Perjantaina iltapäivästä kävin lainaamassa kaverilta momenttiavaimen joka riitti runkolaakereiden ja nokan mutterin kiristykseen. Sitten vain veivit uusien laakereiden kanssa paikoilleen, öljypumppu jonka varmistin olevan priimakunnossa. Välykset, rattaat kaikki oli niinkuin pitää(tai niin ainakin luulin). Jonka jälkeen vain peruskauraa eli ö-pohja kiinni, kansi kiinni ja väliin elringin 0.85mm pahvi.
Moottori oli valmis perjantaina illasta ja rupesin samantien kampeamaan sitä auton keulille. Siinähän ei kauaa mennyt kun on joskus ennenkin harjoitellut. Samalla kun kasailin loppuautoa vaihdoin kardaanin kannatinlaakerin ja kumin kun edellinen laakeri hirtti kiinni ja sulatti kannatinkumin pilalle

ja pakosarjaan hitsasin loppupäähän 4cm jatkon kun tuolla kg trimningin pakosarjalla ja jonkun tuntemattoman valmistajan 2.5” sporttiputkistolla jäi pakoputken liitosholkin sisälle menevä osa pakosarjasta niin pieneksi että pakosarja ja putkisto olivat hädin tuskin liitettynä toisiinsa aiemmin.
Lopulta lauantaina joskus aamupäivällä otin ensisavut pihalle. Toimi hienosti eikä mitään ongelmaa. Ei muuta kuin pientä webereiden hienosäätöä ja homma toimii. Perusteellisen pesun jälkeen valmis ajoon ja päiväkin sopivan aurinkoinen. Auto käyntiin ja paikalliselle nesteelle kahville. Noh sen jälkeen liikkelle lähdettyä alkoikin ongelmat. Joku outo sivuääni kuului ajaessa mutta ei paikallaan kierrättäessä. Moottori tuntui myös lämpöiseltä eikä keittänyt tai valuttanut nesteitä.
Hetken tuumaustauon jälkeen lähdettiin kaverin kanssa paahtamaan tallille päin ja en päässyt kuin 500m kun taas se sama kalkatus alkoi ja auto tien sivuun ja hinaten pajalle. Autoa kun hinattiin ja se oli tietysti sammuksissa se samanlainen kalkatus taas kuului ja totesin etupyörän laakerin hitsanneen kiinni. Sitten vain toisesta projektista nopeasti testiin toinen napa ja laakeri. Vieläkään ei ilmennyt mitään vakavampaa, ei valunut nesteitä tallin lattialle tms. Ja taas auto käyntiin ja liikkeelle. Tällä kertaa pääsin 2 kilometriä ja sitten alkoi auto hyytymään ja tajusin että jotain on pahasti vikana. Mutta kuitenkin lämmöt ok ja öljynpaine ok tosin mittari tuntui välillä tekevän omiaan ja hyppäsi 10bar lukemiin joka on siis mittarin max ja viisari pysähtyy siihen.
Ja taas uudestaan pajalle ja tässä vaiheessa vasta huomasin että jäähdytysjärjestelmä on valunut jostain aivan tyhjäksi vaikka hetki sitten se vielä oli täynnä. Moottoria kasatessa korvasin lohkolämmittimen vastuksen ihan b20 tarkoitetulla pakkaspropulla joka oli päässyt sen verran raolleen että ajaessa kun koneessa oli kierroksia sylki nestettä pihalle mutta muuten ei.
Hakkasin propun uudemman kerran paikalleen ja ennen kuin käynnistin mittailin vielä varuiksi puristuspaineet ja kaikissa 11.5-12bar välillä. Homma sen osalta ok ja auto taas käyntiin ja kävi hyvin pihassa 10min ja sitten kun kierrätin hieman kuului kilahdus ja vesi alkoi ryöpytä pihalle lohkon kyljestä. Sammutin auton ja hakkasin käytetyn alkuperäisen propun tilalle ja annoin taas auton käydä. Kävi hyvin mutta sitten alkoi taas öljynpainemittarilla aivan oma disco ja viisari meni siksakkia 3-10bar välillä ja alkoi kolina kuulua jälleen.
Auto sisälle talliin ja leuka rintaan ja purkamaan. Valutin ensimmäisenä öljyt pihalle joka kertoi oikeastaan jo kaiken oleellisen. Sitten kansi pois ja onneksi jälleen ainakaan kannelle tai sylintereille ei ole käynyt mitään. Varmaan kuitenkin joutuu nostamaan loppumoottorin pois ja taas sen alakerran purkamaan myös. Veikkaan että öljypumppu on ainakin rikki. Liekö paineventtiili jumittaa jolloin paineet välillä 10bar ja välillä normaali.
Jatketaan taas harjoituksia. Kyllä vastustaakin. Yhden paikan korjaa ja tekee viimesen päälle kuntoon niin jostain pettää kuitenkin aina
