No niin. Vastauksia tulee ja ei tule

Aamulla vein auton sitten paikalliseen ammattikouluun, jossa koulutuspäällikkö alkoi tutkia ongelmaa. Heillä on käytössä Volvon virallinen VIDA-ohjelma.
Aivan ensimmäiseksi nollattiin uuden akun akkuvahti sekä koodattiin akku. Tämän jälkeen hävisi muuten heti Start and Stop järjestelmän akkua koskeva viesti. Lisäksi jos uutta akkua ei koodata, niin laturi lataa uutta akkua vanhan akun tiedoilla. Tämä voi johtaa uuden akun ennenaikaiseen hajoamiseen. Eli kyllä tämä on ihan pakollinen testi uuden akun jälkeen asentamisen jälkeen. Tutkittiin samalla myös pikkuakku (ss-järjestelmän), joka oli hyvässä kunnossa. Tätähän en vaihtanut, koska sitä ei yleensä tarvitse uusia.
Sitten kohokohtaan. Webasto käyntiin ja VIDA-testeri käyntiin. Koulutuspäällikkö kuunteli itse webaston toimintaa. Sanoi sen nakuttavan normaalisti ja muutenkin toiminta oli ihan normaalia. Käytettiin koko 50 min aika ja yhtään vikakoodia ei tullut. Nyt puhalsi lämmintä ilmaa tuulilasille ja sivuikkunoille. Pakkasta oli 8 astetta. Koulutuspäällikön mukaan webasto on kuitenkin vähän tehoton. Voisi "puhkua enemmän". Lämmitti noin 20 min kohdalla jäähdytysnesteen 50 asteen kohdalle. Eli uudella akulla on selvästi vaikutusta webaston toimintaan. Nyt kun akku on koodattu sisään, niin huomenna aamulla pääsen kunnolla testaamaan, puhaltaako lasit sulaksi noin 4 asteen pakkasyön jälkeen. Eli vielä jäi epäselväksi, mistä pieni puhdittomuus johtuu. Miten korkealle webaston pitäisi tuo jäähdytysneste lämmittää ja miten nopeasti 50 astetta pitäisi saavuttaa? Eli vähän pettyneeksi jäin, kun VIDA ei tuonut selkeää vikakoodia. Olisi niin helppoa laittaa kuntoon, jos tietäisi mikä on rikki

Täytyy muuten sanoa, että on se hieno ja yksityiskohtainen tuo VIDA. Antaa valtavasti tietoa autosta ja helpottaa korjauksia.