Nyt kun tänne ollaan saatu myös vääränmerkkisille esittely osio niin voisi tuosta omasta autostakin jotain kertoa. Allekirjoituksesta pääsee saabclubin foorumille, jossa on enemmän tekstiä autosta.
Jep eli -02 S60 tuli ajettua muutama vuosi kunnes tuli sellainen olo, että voisin päivittää uudempaan ja ehkä tehokkaampaankin autoon. Koska ei ollut mikään pakko vaihtaa niin aika tarkoilla kriteereillä hain pääasiassa S80 mk2 mallisia autoja. Nettiauto tarjosi eioota, saksasta ja ruotsistakaan ei löytynyt mieluisaa. Ne autot jotka muuten olisivat olleet sopivia, oli varustettu työkoneen moottorilla. Mulla oli talviautona ollut 960 johon tankkailin 50/50 suhteella RE85:sta. Siinä sitten muistelin niitä pumppuhintoja ja joku mielenhäiriö johti siihen, että nettiauton hakuun valikoitui merkiksi SAAB ja polttoaine kohtaan "bensiini/etanoli." Isoilta pojilta olin kuullut, että niillä on ajeltu etanolilla jo vaikka miten kauan ja vanhemmatkin saa sille muutettua.
Hämmästyksen määrä oli suuri kun huomasin miten halvalla suht tuoreita ja järkevillä kilsoilla olevia SAABeja myydään. Sieltä bongasin tämän yksilön ja jäin sitä miettimään. Oltiin sitten yhtenä heinäkuun perjantaina kaverien kanssa veneilemässä ja puhuin autosta ja näytin ilmoituksen. Siitä kun oli enimmät "saabismi on sairautta" yms. läpät oli heitetty niin todettiin että kyllähän tuota kannattaa käydä ajamassa. Lauantaina kun rantauduttiin, soittelinkin jo aamupäivästä koeajosta. Sehän kävi heti sunnuntaille.
Auto oli ilmoituksen mukainen ja myyjä kertoi kaikki viat autosta. Kuulemma oli hermot mennyt koko autoon kun remppaa joutui kokoajan tekemään. Siksi myi halvalla kun halusi äkkiä vaan eroon. Jälkeenpäinkään ei ole tullut ylläreitä, rehellisen myyjän kanssa on mukava tehdä kauppaa. Sovimme auton varatuksi minulle tiistaihin asti kun keskiviikkona on tulossa seuraava ostajaehdokas. Maanantaina jo soittelin milloin voin sen hakea.
Annoin käteistä sisältävän kirjekuoren ja vaihdossa sain avaimet. Myyjä huokaisi helpotuksesta kun pääsi tästä eroon ja puhui että ostaa Corollan kun vaimollakin on sellainen eikä paljoa muuta tarvitse kuin tankkausta ja kovaa ajoa. Kävi sen verta huono tuuri, että lukkopulttien avainta ei ollut matkassa vaan jouduin hakemaan sen vielä syksyllä. Pihaan kun pääsin niin siellä olikin Corolla ja sen vieressä 9-3 Aero

Kuulemma pari viikkoa jaksoi Corollaa etsiä kunnes totesi, että pakko sitä on kunnon autolla ajaa.
Perustietoa autosta:
- Vuosimallia 2008, otettu käyttöön Ruotsissa 06.12.2007, tuotu Suomeen syksyllä 2015. Mies keneltä ostin tämän oli sen tuonut.
- Varustelutaso "Vector" lisäksi ruksittu sport-paketti, eli penkit ja alusta erilaiset.
- Alkuperäinen tehtaan BioPower, eli flexifueliksi tehty. Jotkut osat poikkeaa "tavallisista" bensa-autoista
-2.3t (235E) BioPower moottori. Vakiona tehoa 185/280 bensalla ja 210/310 etanolilla. Nyt JCarlsonin softa+3" putkisto noin 255/420.
-Manuaalilaatikko, näissä BioPowereissa voimansiirto on Aeroa vastaava. Eli isompaa kytkintä yms.
- Sisustassa mustaa ja tummanharmaata muovia. Ovista joku on teipannut listat hiilikuitulook-teipillä. Penkit mustaa nahkaa.
- Audiojärjestelmä on vakio, kuuden levyn vaihtajalla ja AUX-portilla. HARMAN KARDON vahvistin, kajarit x7 ja subwoofer.
- Ulkokuoren väri on Jet black, värikoodi 298. Sisältää vaikka minkälaista hilettä.
Listaa tehdyistä muutoksista/rempoista. Ei tarkka.
Uudet sumuvaloumpiot
D2 coiloverit
Koiranluut uusittu
3" JT Superflow putkisto (oli joskus, nyt suurin osa on omaa käsialaa)
Pakoputkea korjailtu (miljoona kertaa)
Lohkolämppärin piuha
Ajovaloumpiot hiottu
Rattipainikkeet uusittu
Vaihdelaatikon momenttivarren pusla
Alatukivarret PU-puslilla
RT-päät
Rotiform BLQ 8,5x19 (ei enää)
Konehuonetta hiposteltu
Maptun vaihtajan pronssi-puslat
Maptun by-pass
Maptun Strut brace
Speedpartsin huohotusletkut, osa vielä laittamatta
Speedparts ahtomittari
Speedparts uritetut jarrulevyt
Black Diamond Predator jarrupalat
Seat Cupra R-etulippa
Comfort lighting-sisävalaistut
Veemann FS29R 9,5x19 , Achilles ATR Sport2 235/35/19
Volvo Titan 17", Continental IceContact2 215/45/17
3x 7" LED-lisävalot
Kuvia autosta vaiheittain:
Kotimatkalla oston jälkeen

Maalipinta laitettu kuntoon

Jep, se näyttää mustalta mutta ei ole

Tässä vaiheessa oli eksynyt Maptunin madallusjouset alle

Tässä vaiheessa alusta on vaihtunut D2 street:iin ja Ebayn kumilippa laitettu keulille

Vanteet vaihtui Rotiformin BLQ mallisiin ja Ebay-lippa n.2 laitettu

Keulan kromit mustattu, lisävalot keulilla ja Cupran lippa asennettu

Rotiformit myyty ja uudet vanteet tilattu. Valitettavasti niiden valmistaminen venyi, joten ostin 9-3 Aeron ALU50 vanteet kumeineen. Noista tulisi sitten ens talven talvivanteet ja Titanit jäis eläkkeelle.

Tollaset pornovanteet tuli(joo kuva on vääristynyt, ei oo epäkeskot oikeasti

)

Tuossa on joku todiste siitä kun vanteet ovat alla



Loppuun voin todeta, että ei kaduta ostaminen. Hyvä auto ajaa pitkää matkaa ja kaupungissakaan muuta vikaa ole kuin alustan jäykkyys pienissä nopeuksissa. Kuudenkympin jälkeen pehmenee. Kyllähän tuo päitäkin kääntää missä vaan ajelee. Ja jalkoihinkaan ei jää. Teksti on vähän sekavaa kun työn ohessa kirjotellut pätkissä, mutta kai siitä selvää saa.