Nyt kun on paketti tilattu ja odotellaan, niin onko mitään vinkkejä mitä ehdottomasti tuollaiseen v90 Volvoon laittaa? Toki webasto, video on all time, speed limit mutta lisäksi? Itsellä full led valot, kääntyvät jne, niin tarttui silmään tuo kohta 109,mitä tuo meinaa? Small village 
Itse ymmärtäisin tuon 109:n niin, että käyttää kaukovaloja myös vaikka tie olisi valaistu. Ei kuitenkaan erittäin hyvin valaistulla tiellä. Itsellä tuo näyttäisi toimivan niin, että kun on pimeää ja ajan kolminumeroisella maantiellä noin kahdeksaakymppiä ja siellä on katuvalot, niin kaukovalot palaa valtaosan tuosta matkasta vaikka periaatteessa ei tarvitsisi palaa. Mutta on siitä hyötyä, koska vastaantulevan auton aikana automatiikka levittää näyttämään penkat silti tosi hyvin. Auto siis haistelee pimeyttä. Tässä yksi aamu oli selkeästi pimeää töihin mennessä mutta taivaanrannassa kajasti nouseva aurinko ja sai pilvettömän taivaan muuta maisemaa kirkkaammaksi. Automatiikan mielestä silloin ei tarvinnut kaukovaloja käyttää samalla tiellä, missä se edellisenä sadeaamuna kyllä kaukovaloja poltti. Että eihän se täydellinen tietenkään ole.
Muita mainitsemisen arvoisia muutoksia, joista itse tykkään on S/S:n (271) pysyvä disablointi (valikoihin jää painike ja sen saa haluttaessa sieltä sitten päällekin), ajovalojen 0-asennossa palaa drl:t edessä ja takana ajovalot (107), kaukovalot kääntyvät myös mutkissa (defaultina ei käänny) (256). Lisäksi tuo kohta 118 valittuna 'Longer day' sytyttää ajovalot hieman myöhemmin kuin oletusasennossa, kun käytetään Auto-asentoa ajovaloille. Tai no, enpä ole tarkempaa tutkimusta tehnyt mutta semmoinen tuntuma on.