Suurin osa E10:n aiheuttamista ongelmista on lähinnä harmillisia, toiminnan marginaalisia muutoksia. Esim. pidentynyt starttaaminen tai kulutuksen nousu. Äkkiähän noihin lopulta tottuu ja valitus laantuu.
Nyt vaan osittain pistetään kaikki E10 syyksi vaikka todellisuudessa ei ole varmuutta aineen varsinaisesta etanolipitoisuudesta. Tuolla aiemmin postasin linkin jossa kerrottiin ettei sen sisältöä voi oikein kukaan lopulta valvoa, aine tulee sieltä mistä saadaan, voi olla useita eriä aivan normaalia 95E5.
En silti kyseistä ainetta fanita eikä minulla ole sille käyttöä. Pyörä, auto ja kelkka syövät 98 oktaanista.