Parilla kaverilla tuollaiset kiinan custom-androidit peruutuskameroilla jne. Ihan päteviä kamppeita muuten, mutta rattinappeja ei taida mitenkään saada pelaamaan, koska soitin on sisuskaluiltaan tehty toimimaan autossa, kuin autossa...
Radion kuuluvuus myös syrjäseuduilla on heikkoa ja rds-järjestelmä ei osaa hakea saman kanavan paremmin kuuluvaa taajuutta, vaan ainoastaan seuraavan kuuluvan taajuuden, eli kanava vaihtuu, jos alkaa signaali pätkiä.
Ja tuosta Yatourista:
Kokeeksi tilasin kanssa sen BTA-mallin ja eihän se hu-603:ssa toiminut. Musiikin sai kyllä kuulumaan ja taisi kappaleen vaihtokin satunnaisesti toimia taaksepäin. Hands free ei myöskään toiminut puhelimen kanssa.
Yatourin omilta sivuilta selvisi, että eihän sitä Volvoon edes myydä siellä...
Kiinalaisen ebay-myyjän vielä onnistui huijata rahat laitteesta, kun hyväuskoisena otin viestikeskuksen kautta yhteyttä selvittääkseni asiaa ja tultiin yhdessä siihen tulokseen, että palautan laitteen ja myyjä hyvittää ostoksen. Postin seurannassa paketti ei näkynyt Suomesta lähdettyään ja kiinalainen sanoi, ettei ole pakettia vastaanottanut. Tässä välissä ehti umpeutua 30 päivän määräaika avata "case" "resolution centerissä" ja kun myyjäkään ei vastaa viesteihin, niin sinne meni rahat ja yatour.
No, jatkossa ilmeisesti tehtävä varmuuden vuoksi aina valitus ebayn kautta, vaikka se rehellisen myyjän bisneksiä haittaakin ja mainetta tahraa turhaan
