Kyse ei ole tästä.
JOS (huom JOS) politiikka-keskustelu sallittaisiin, rajauksella "ei mamujuttuja", pitäisi aika tarkkaan miettiä mikä on se mamujuttu ja mikä ei. Siten että se on sekä käyttäjille että moderaattoreille päivänselvää.
Jos hivenenkin pidemmälle mietitte tätä kysymystä, huomaatte kyllä ettei se olekaan ihan niin simppeli juttu kuin mitä ensituntumalta vaikuttaa.
Ja en halua siihen tilanteeseen, että joudutaan jakelemaan banneja silkkojen väärinkäsitysten takia.
Niin ongelma moderoinnissa on sama kuin lainsäädännössä. Sääntö-asiat pitää pystyä määrittelemään yksikäsitteisesti ja se tekeekin hommasta pirun hankalaa.
Mutta moden selvä kielto jostain asiasta jollekkin kirjoittajalle on yleensä selvä asia.
Kuten vaikka järviinille trollaus-kielto.

Jota järviin sitten noudatti minuutin tai joskus jopa kaksi....

Ja sitten selvästä kiellosta huolimatta jatkunut toiminta johti banaanin jakamiseen....

Toisaalta modenkin täytyy olla ennakoitavalla linjalla toiminnassaan, eikä henkilökohtaiset tuntemukset saa vaikuttaa päätöksiin. Joten ei se ole herkkua olla moderaattorikaan vaikka niitä tarvitaan näillä foorumeilla aina. Jos moderointia ei olisi, olisi tämäkin foorumi nopeasti täynnä kaikenlaista sontaa.

En todellakaan kaipaa aikoja jolloin olin erään apinalauman valvojana useita vuosia, sillä sielläkin mopo keuli määrä välein ja samoilla tyypeillä, jolloin joutui jakelemaan banaania kun varoitukset eivät enää tepsineet. Banaanista seurasi sitten yleensä itku-vinkupuhelu tms...
