Veljen seiskasatasessa on ollut joskus muinoin asennettu Webasto paikallaan. Kenties jopa vuodelta -88.
Siinä bensalinja on ryöstetty siirtopumpun ja painepumpun välistä juuri ennen painepumppua.
Nyt tilalle pitäisi asentaa BW50 mallin ThermoTop, jossa on myös paluulle oma linjansa. Onnistuisikohan tuo ihan niin, että kytkis tuon paluun samaan paluulinjaan jota moottorikin käyttää?
Tulpata tuota tuskin kannattaa, kun lienee tuo siirtopumppukin sen verran tuottaa painetta että voi olla Webasto ihmeissään

Itseä hiukan askarruttaa, että jaksaako webasto imeä polttoaineensa sen siirtopumpun lävitse, ja vieläpä niin isoa linjaa pitkin. Pikaisen testin perusteella kyllä näytti siltä, että se toimisi.
Onko kellään mitään hajua, millanen pumppu tuolla BW50:n sisällä on. Samallalailla se naksahtelee kuin uudemmissakin ThermoTopeissa joissa pumppu on ulkoinen. Mutta tuossa se käyttäytyy niin, että välillä pumppaa, välillä lakkaa kokonaan.
Tykkääköhän tuo pumppu pahaa siitä, että siirtopumppu lykkää koko ajan sitä "päin"
