Hauskan näkönen vekotin.
Meillä on ilmeisesti samoilla piirustuksilla 80luvun lopussa rakennettu 67 kesäpirssinä.
Leimasin sen 5vuoden tallissa seisomisen jälkeen moitteetta keväällä.
Tämä on tehty omilla kaavoilla auton edellisen omistajan ja isän toimesta vuosituhannenvaihteessa mutta aika samannäköinen toteutus tuon kuvan perusteella. Suurin osa muutoksien suunnittelusta on edellisen omistajan tekemiä, mutta joka tapauksessa molempien rakentajien ensimmäinen avoprojekti. Tämä kori oli jo odottamassa koura-autoa, mutta saikin sitten lisää elinaikaa. Katto on leikattu eri autosta, koska pelti riittänyt reunojen kanttaamiseen muuten. Näitä olisi varmaan joskus mukava verrata miten eri asiat on toteutettu.
Manamansalossa käytiin ajelemassa, sääli vain että kelien takia ei uskaltanut ajaa ilman kattoa. Komea paikka oli valittu kerhon kokoontumisajoihin tänä vuonna.


Kattoon täytyy liimata jonkinlainen verhoilu, koska maantiellä käy melkoinen meteli. Myös M41 laatikko on tarkoitus vaihtaa kunhan sen kardaani löytyy jostain pihavaraston uumenista...