Purin englantilaisesta tänään lopputekniikan pois ja heitin lohkon romulavalle. Kolme männäntappia on kieroja ja yhdessä tuntuu/näkyy aavistus. Huomaa hyvin liikutellessa männissä. Männänrenkaat liikkuvat hyvin, mutta ensiarvio/pelko vähintään yhdestä vikaantuneesta männästä taisi toteutua. Kolmonen on saanut sen verran kovan nestepuristuksen, että männäntapin linja ei vaikuta olevan kohdallaan. Muissa männissä ei ole suoriltaan havaittavissa eri tapeilla kokeillessa. Jännä sinällänsä vaikka useampi tappi tuntuisi olevan kuitenkin kierona.
Ens viikolla kamppeet tarkastukseen jos koneistaja ei ole kesälomalla. Tarkastuksen lopputulos varmistaa mitä seuraavaksi tapahtuu eli tuleeko ehjät männät ja porauskelpoinen T6 lohko myyntiin. Henkisesti olen jo jälleen suuntautunut koneeseen vakiomännillä. Nyt tarttis sitten stanukokoisen T6 lohkon. Yksi hyvä 2,5l lohko on, mutta mielellään öljyruiskullisen laittaisi mailia ja ratailua ajatellen

Valkean osalta onkin kerralla vähän isompi tekstimuotoinen päivitys.
Viime viikon torstaina otin koneen auki, ei jaksanut nostella tikkua jatkuvasti ja katella miten takana pölähtelee sinistä. Lohko on autossa kiinni, purin vaan alapuolelta etupalkin tukivarsineen.
Ainoastaan pakopuolen ohjurinkumeissa näkyy vuotoa(ajettu vaihdon jälkeen maks 15tkm

), mutta ei sen pitäisi noin rankasti aiheuttaa. Imusarjassa runnerin suulla on öljyä neljän pytyn kohdalla ja tuskin se sinne asti kulkeutuu pako-ohjurilta asti. Muutamassa männässä oli aika selvästi öljykarstan oloista tavaraa päällä eli ihan kuin puhaltaisi renkaiden ohi. Männissä tai renkaissa ei silmämääräisesti näy mitään vikaa. Epäilys ois, että mäntien omat eri koneessa ajetut renkaat eivät ole enää muotoutuneet pyttyyn kunnolla(?). Lohkon ollessa edellisen kerran käsillä pyyhkäsin käsihoonilla ja ne jäljet näkyvät vielä hyvin. Mutta siitä ei ole mittatietoa minkä verran soikeat pytyt ovat. Muistikuva on, että lohko on englantilaisen ensimmäisessä versiossa käytetty ja sitä ei ole hoonattu koneistamolla. Ennen koneen siirtymistä tähän hopeasta 745:stä se kulutti hieman öljyä jo vaparina ja tilanne on koko ajan huonontunut.
Kasaaminen puolestaan oli ihme turaamista. Sarjassamme viittiikö edes mainita

Viime viikon perjantaina kasasin laitteen ja kokeeksi toiset männät eri renkailla, koska en jaksanut vaihtaa renkaita mäntien kesken, eikä uusia renkaita tähän väliin nyt ollut saatavilla. Pakopuolen ohjurinkumit laitoin uudet myös. Lämpimäksikäytön jälkeen pesuöljyt ja normiöljyt. Ylimääräinen sininen savu näytti jääneen moottoriin, eikä tullut enää ulos. Noin 60km myöhemmin aloin kuuntelemaan tietyillä kierrosilla ja kevyellä rasituksella kuuluvaa naputusta joka hiljalleen voimistui koko ajan. Ensimmäinen ajatus oli, että tottakai jäi kasatessa varmistamatta tuliko kaikki veivien laakeripukit oikeinpäin... Mielessä oli, mutta niin se vaan unohtui. Ihmeellistä huolimattomuutta ollut viime aikoina, onneksi vain omissa autoissa

Jostain kumman syystä yön aikana ääni ei ollut hävinnyt mihinkään ja voimistui koko ajan. Paikallaan käyttäessä suuttimenjohtoja irrottamalla kuulostelin minkä pytyn kohdalla ääni hävisi, tuumasin että peli on menetty jos on ollakseen ja ajoin rauhallisesti takaisin töihin. Etupalkki sekä öljypohja pois ja niin vain oli kutoseen mennyt laakeripukki väärinpäin ja laakeri pilalla. Kampiakseli näytti kevyen hiomapaperikäsittelyn jälkeen säästyneen. Tuumasin että katotaan mitä tulee, kaivoin "uudet" laakerit veiville, putsasin öljypohjan ja laitoin takaisin nippuun. Uusi suti, pesuöljyt ja lämpimäksi jonka jälkeen uudestaan suodatin ja öljyt. Toistaiseksi ei ylimääräistä naputusta ole. Odotellaan milloin alkaa kuulumaan, ei voi tietää onko veivin pesäkään enää pyöreä. Ja varmasti voi olla laakerimetallia erinäisiä määriä kierrossa.
Lauantaisen uudelleenavauksen jälkeen on tullut ajoa noin 600km, josta lähemmäs 250km noin 1000kg kärry perässä. Ei ole kuulunut laakeriääntä, eikä ole näkynyt vuotoja. Tiistaina vaihdoin öljyt ja suodattimen uudestaan. Halpa 5W-40 ja lisäksi STP Engine Treatmentia ns. varmistukseksi.
Olin optimistinen pessimisti valkean koneen suhteen ja sijoitin hieman rahaa alustan päivitykseen. Rallyracelta tilasin maanantaina coilijousisarjan eteen. Englantilaisessa on 8" 550lbs jouset, nyt siihen tulee uudet 600lbs ja siirrän siitä valkeaan. Teen vaan toiset tolpat. Säädettävät yläpäät tilasin samalla. Saa siirrettyä ehjät orkkikset remmiturboon huonojen tilalle. Englantilaiseen jäykemmät jouset siksi, koska vakaajapäivityksen jälkeenkin tuntuu radalla kallistuvan liikaa. Entistä epämukavampia molemmat on sen jälkeen, joten tilannehan on hyvä

Polttoaineen osalta siirryin kokeeksi bensaan. Tarkempia säätöjä voi katella kunhan saa ajettua kaikki E85:t tankista pois. Sen jälkeen kävis penkissä koestamassa.