Irrotimme tänään kaverin autotallissa vaihdelaatikon huoltoa varten. Noudatimme Volvon vihreä kirjan ohjetta, jonka vaiheista esitän tässä kuvia joistakin vaiheista. Kick-down irrotetiin ja lootan öljyt laskettiin irrottamalla mittatikun putki.

Kardaani irrotettiin myös ja vaihteenvalitsimen tanko vasemmalta puolelta. Vanha keskeltä paikattu pakoputki alkoi olla tiensä päässä, joten pakoputkesta irrotettiin etu- ja keskiosa. Näin laatikko on helpompi laskea alas ihan lihasvoimalla ilman erikoisvalmisteista telinettä (fixture).

Oikealta puolelta laatikon edestä jouduttiin poistamaan starttimoottori, jotta sieltä suojalevyn takaa päästiin käsiksi vauhtipyörään ja sieltä löytyvään neljään kiinnityspultiin. Tämä tapahtuu siis edestäpäin, sieltä startin kohdalta. Pultit löytyvät kehältä vuorotellen kiertämällä kampiakselista moottorin etupäästä 36mm avaimella.
Saimme kannateltua laatikon alas kohtuullisen turvallisen tuntuisesti kolmen miehen voimin.

Seuraavaksi vaihdoimme vielä moottorin perästä löytyvän stefan. Sitä varten joudutaan irrottamaan kuusiokoloavaimella perässä oleva koppa.


Uusi stefa saatiin puristettua uraansa puukalikoiden ymsjne avulla. Koppaan laitettiin uusi paperitiiviste. Olipa onni että tajusin lisätä aikoinaan scandcar.nl-tilaukseen moottorin tiivistesarjan. Lopuksi koppa paikoilleen.

Kopan alareunassa ei ole tiivistettä, vaan se kiristetään alhaalta päin. Näin ollen kannattaa kiristää ensiksi alhaaltapäin ja sitten ylemmät stefan ympärillä olevat kuusiokoloruuvit.

Vien seuraavaksi laatikon huoltoon ammattimiehen tarkistettavaksi ja huollettavaksi.