Joopa joo, jarruja ei ole saatu vieläkään tähän kuntoon, ei ole kyllä kehdannut rassautuakkaan koko vehkeen kanssa juurikaan kunnes taas tänä viikonloppuna.
Hommasin upouuden pääsylinterin ja vaihdoin paikalleen, aluksi näytti hyvältä kun poljin jämäköityi ja ei painunut pohjaan.
Mutta kun auton laittoi käymään niin samassa painuu poljin pohjaan ja jarrupiirin merkkivalo syttyy

Sitten taas kun sammuttaa auton niin taas pysyy poljin ylhäällä

Jarrut on ilmattu jo vaikka kuinka monesti ja ei vaan saa pelaamaan, mistään ruuvista ei tule myöskään ilmaa, pelkkää nestettä.
Ilmaus on suoritettu edelleenkin oikean kaavan mukaisesti.
Kokeiltu myös ilmata silleen että kumpikin piiri on avoinna, ei vaikutusta lopputulokseen.
Kokeilin myös sellaista että öljykannuun jarrunestettä ja pumppasin jokaisesta ilmaruuvista nesteen pääsylinteriin asti, taas sama lopputulos, sammuksissa poljin pysyy ylhäällä, käynnissä ollessa ei.
Käynnissä ollessa ei saa edes juuri polkemallakaan poljinta kovaksi.
Tänään vielä vertasin toiseen 242 -78 noita jarruputkien paikkoja keskenään ja vaihdoin toisen etusatulan putket ristiin kun olivat väärinpäin verrattuna toiseen autoon, ei ollut siitäkään apua.
Voiko rikkonainen tehostin aiheuttaa sitten tuon vai mikä, tehostin on enää vaihtamatta + takajarrujen paineen säätäjät mitkä ovat siellä pohjassa kiinni taka-akselin luona.
Mikä helvetin kirous tällekkin nyt on tullut, ei voi olla näin vaikeeta jarrujen ilmaus

Kohta loppuu huumori ja kuusakosken auto kurvaa pihaan ja vie ongelmat mennessään :hello: