Tulpan sais varmasti Volvolta, mutta Volvo menee arkisin kiinni noin 30min ennen kuin pääsen töistä. Siellä on siis käytännön mahdottomuus asioida muulloin kuin perjantaisin. Menisi siis sen kaksi viikkoa että saisin sen tulpan. Ja onhan sorvaaminen mukavaa hommaa.
Oma laiskuus ja etanolin halpa hinta on nyt syynä että tämä tulee LH:lla kasaan. Kuningas-Jetronic olisi paljon tyylikkäämpi vaihtoehto, mutta näillä mennään.

Eiliseltä muutama surkea kuva:
Vetarit irti ja murikka pöydälle. Nyt tarvitse enää selvittää miten tuo ison rattaan suojapelti lähtee pois, niin saa tuon välityksen annettua perän mukaan. Ilmeisesti laakeri ja hilut pois eestä, niin lähtee nostamalla? Murikkaan pitäisi tehdä se rakotulkki viritys ja sitten jättää hyllyyn odottamaan 240 perän irroitusta. Kellään ohjeita siihen rakotulkittamiseen?


Seuraavaksi tuupaattiin auto talliin ja näytettiin muutama tunti tältä (kello 3 yöllä lopetettiin):

Tavoite oli saada FT keulille sen illan aikana, mutta ei sitä kahteen mieheen mahottomia pysty. Jotain saatiin kuitenkin aikaan.
M90 muokkaus 240 Volvoon: Tekniikan valmistelu aloitettiin vaihteiston kustomoinnilla. Keppiähän piti siis saada sen ~10cm eteenpäin. Ensin tehtiin mittaus miten se istuu ylipäätänsä:

Seuraavaksi silputtiin koko teline:

Huonekaluputkella kasaan. Rahamies hitsailee TIG:illä, mutta sellaista ei Turbokerhon tiloista löytynyt:

Siirtäjä tangosta myös samanverran pois:

Migillä kasaan ja pakkivalolle uudet johdot:

Valmis paketti menossa keulille:

Moottorinkorvakot vielä tuohon ja sitten sen saa nostaa alas.
Muokkauksesta vielä lisää tulossa. Muunmuassa kannatinpalkki, tukikumi ja tuo ekassa kuvassa näkyvä pelti. JussiL:lle kiitokset ohjeista.
Koneeseen vielä alemmat korvakot ja sitten sen saa tiputella keulalle ja katsoa sopiiko aski mitenkään vai ei. Toki moottori tarvitsee paljon muutakin vielä, mutta loput pystyy tehdä korissa ja saa sitten tuon nosturin palautettua ja talliin vähän tilaa. Konehuoneestakin pitää muutamat pintaruosteet hioa pois ja maalata. Puuhaa siis riittää ja siitä illalla lisää.
Kai se parin viikon päästä jo savuaa..?