Monissa vanhoissa laitteissa yksinkertaisesti vaan ikä tulee vastaan. Yksinkertaisesti ECU:n sisälle aikain saatossa kondensoitunut vesi on voinut tuhota komponentteja. Ja niitä ei ole enää mistään kaupasta saatavissa. Edes korvaavia.
Eikä ole minulla LH kertaakaan kiukutellut, vaikka olen "jokusen" purkin säätänyt.
LH:n sisälle ei vesi kondensoidu, ellei jotain todella mystistä tapahdu.
Kaiken lisäksi se on alkujaan jo suunniteltu se huomioon ottaen (automotive class desing).
Piirilevy on lakattua kamaa, joten purkki saa uida, ennenkuin ottaa vammoja vedestä.
LH:ta saa muuten uutenakin, tosin hinta on keinotekoinen käsittämättömän korkea (€1900,-), sillä komponentit maksavat yksityishenkilönä ostettaessa hitusen yli satasen kivijalkakaupasta.
Ainoa palikka mitä ei irto-osana saa, on se hybridi-piiri, joka on sillä kirkkaalla geelillä peitetty.
Tästä syystä minäkin aikoinaan tämän LH:n säätövillityksen aloitin, sillä en jaksanut ryhtyä tekemään uutta johtosarjaa, vaikka osaan ja kykenen.
LH:n säätäminen oli mukava harraste-projekti josta sai jänniä tuloksia. Nyt sen ruuvaminen on rutiinia vaikka ruohonleikkuriin.

Lh 2.4 Volvoihin ei oikein onnistu tuo plugnplay ihan suorilta kun on kaksi boksia. Joutuu tekemään johtotöitä.
Tästä syystä juurikin aloitin tuon LH:n ruuvaamisen, sillä hyvän ja häiriöttömän sähkösarjan tekeminen on pikkuisen työlästä.
Enkä halunnut autoa, joka sammuu kun puhelin tippuu 2G:n puolelle ja on heikossa kentässä ja joku vielä soittaa samalla hetkellä.
VAG-konsernin autoja oli hauska joskus parisenkymmentä vuotta sitten sammutella 100W radiolähettimellä liikennevaloihin!
