Jooooo, nostellaampas tätäkin välistä. Näköjään vähän unohtunu.

Porissa tuli tosiaan käytyä ja ihme ja kumma tämäkin rottelo se vaan koko reissun moitteitta kesti.
Hieman meinas olla raapimisongelmaa, ei voinu tankata tankkia täyteen ja suurinosa tavaroista lastattiin kaverin jo valmiiksi täpötäyteen bemariin. Myös yksi kolmesta matkustajasta piti tunkea bemarin penkille

Keskikulutus ol reissulla noin 9-11l mikä on mielestäni todella hyvin. Ottaen huomioon, että jokaseen kuoppaan yms joutu hidastamaan pirusti ja taas urku auki kohti seuraavaa


Reissun jälkeen lopahti mielenkiinto tätä autoo kohtaan aivan totaalisesti, kerran taisin autolla käydä kruisailemassa tuon jälkeen. Sitten se seisoikin vanhempieni pihassa pari kuukautta, kunnes muistin että leima meni umpeen..
Auto isän työpaikalle eräs perjantai, ja eikun taistelemaan autoo korkeammaksi. Eteen tuli uudet iskarit Motonetistä, muuten kaikki oli samaa kuin edelliselläkin leimalla.
Samalla tuli huomattua että kattoluukku vuotaa ihan norona tuota vettä sisään...
Ja sitten alko moottorikin temppuamaan, ei nimittäin lähtenyt millään pyörimään ja paukutti startatessa välillä putkeen ja välillä putsariin. Sunnuntaina ei sitten enää jaksanut perehtyä ja eikun auto pihalle seisomaan ja aamulla pakkasesta laakista käyntiin.
Illalla menin sitten ajamaan jarruja dynoon ja ottamaan pakokaasuja.
Auto pelasi normaalisti siihen asti, kunnes ajoin hallin lämpöön ja odottelin pakokaasutesterin lämpeämistä. Juuri kun testeri valmis, auto tottakai sammui ja ei kirveelläkään käyntiin..
Kaikenmaailman päänraapimisen jälkeen viimeisenä jakajan koppa auki ja sehän oli ihan kosteena

Eikun kuivaus ja auto pelaa niinkuin pitääkin.
Seuraavana aamuna leimalle ja leimahan sieltä napsahti. Sanomista tuli, kun tuo putki vähän hakkaa pohjaan välillä..
Tällä hetkellä auto on Sonkajärvellä pajalla. Autoon tilasin Volvolta uuden tuulilasin. Perjantaina lähden irroittelemaan ikkunaa, sen jälkeen pitää se kattopahvi purkaa irti ja rueta verhoilemaan. Kattoluukkukin tartteis saada pitämään vettä myös.
Tästä lisää perjantaina kuvien kera.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ja sitten tuossa syksyllä tuli mahdoton autokuume ja kamala hinku saada alle 745 tai 945 deekulla.. Tuntuvat olevan jossain määrin kovassa muodissa, kun ei ollut paljoa sopivia yksilöitä myynnissä. Ja paskasta olisi pitänyt maksaa liikaa.
Pikkuveljet menivät sitten ostamaan Jämsän O.K. Autolta koko kesän myynnissä olleen 745 Volvon D24TIC+zf4hp22 paketilla varustettuna. Tästähän piti rueta sitten kauppaa vääntämään ja kohtuu hintaan auto loppujen lopuksi omistajaa vaihtoi.
Leimalle piti uusia sisempi ja ulompi raidetangonpää oikealle.
Autolla ajettu n.645tkm tällä hetkellä. (ostettaessa 639tkm) Parissa kuukaudessa siis n.6tkm ajettu tuolla ilman isompia murheita.
Koneesta on ahtoja nostettu ja ne on tällä hetkellä n.0,8-0,9bar. Ahtojen lisäksi ahdonalaisen karaa on jonkun edellisen omistajan toimesta rälläköity aika reilusti. Perussyöttöäkin on hieman lisätty, joutaisi vähän käännellä lisää.
Pakoputken virkaa toimittaa Bilteman osista kasattu 2,5" rööri yhdellä läpivirtaavalla vaimentajalla. Varmaan 3"Dp tulee lähiaikoina.

Vakioratin heitin kuikkaan ja asensin tommosen kiinanrimpulan mokkaratin jotta tämmöselle hujopillekkin olis hyvä ajoasento. Jotain paremmin tukevaa jakkaraakin on suunnitteilla.
Uusi soitinkin olisi, kun vain jaksaisi asennella paikalleen...'

Tämänkin auton liikkeistä tulen päivittelemään tähän samaan topikkiin jos vain muistan..