Tulipa taas eilen iltasella säädettyä yhtä merikonttia.
Voin sanoa, että viallinen tms. toimimaton FEFE-immu vs. oikeasti toimiva langallinen 012 välillä ero on niin karmiva, ettei paremmasta väliä.

Siinä missä FEFE-immu pohjasi huolella, niin aito 012 ei ollut lähelläkään pohjaamista, edes 1,4baarin ahdoilla.
Muutama kylmäkäynnistyskin on omassani tullut ja olen lähinnä miettinyt aiemmin sitä, miten puristus-suhde vaikuttaa käytännössä, sillä huhtikuussa räjähtäneessä moottorissani kantta oli oikaisun yhteydessä laskettu suhteellisen reilusti.
Onhan sillä vaikutusta, sillä aikaisemmassa moottorissani vuosia hieromani kylmäkäynnistyskartta toimi kuin vanha junan vessa siihen -13C lukemaan asti ja alkoi kakomaan vasta sen jälkeen. Nyt pientä pykimistä tapahtuu jo -7C alapuolella, missä ennen kaikki toimi täydellisen moitteettomasti. Nyt joutuu tuossa -7C kohdilla odottamaan vaihteen lyömistä D:lle jopa 10-15 sekuntia, ettei kone stumppaa. Lisäksi se mainitussa -7C lämpötilassa yskäisee hitusen siirtyessään käynistysrutiineista oikeaan kylmäkäyntiin.
No, näitä vastoinkäymisiä on vain wiinamäenmiehen opittava sietämään!

Mielenkiinnolla odottelen kovempia pakkasia nähdäkseni, mitä useiden talvien työ on hedelmäkseen kantanut!
