Eipä oo hetkeen tullu päiviteltyä. Ajattelin tämän kuitenkin pitää showroomina ennemmin kuin projektipäiväkirjana vaikka tietyiltä osin tämä alkaa sitä varmaan jo muistuttamaankin. Tässä kolmen kuukauden aikana on ehtiny tapahtua kaikenlaista, välillä jopa hairahdettiin merkistä toiseen

Mäntäpistiäinen ehti kylään ennen tilipäivää. Ajelin rauhaksiin reilu 100km/h vakkarilla kun toimintasavut kajahtaa kajuuttaan ja totesin, että nyt hajos. Auto tiensivuun ja soitteleen kyytiä itelle sekä kartanolle himaan. Auto katokseen ja purkamaan turboja ja ahtoputkia pois, jotta saa kannen irrotettua ja katottua mitä se on syöny. Pari iltaa meni kun hissukseen ja huolellisesti purin kannen pois. Huolellisesti pultit omiin purkkeihin, että muistaa mikä menee minnekin vielä kasatessa kun ei ole aikaisemmin tullu purettua. Kannen kun sain irti aukes tämmönen näky


Aattelin tehdä remontin rauhassa ja kerran, joten hain siks aikaa toisen kulkineen kriteereillä halvin toimiva ja leimattu Pirkanmaalta

Samalla kyselin viisaammilta, että miten tässä kannattaa lähteä etenemään. Päädyin sellaseen ratkasuun, että moottori pysyy paikallaan, käsihoonilla pahimmat pois ja uusi mäntä sisään. Mäntiä ostin fiksuna koko sarjan varoiks, saa vielä rauhassa sulattaa viis kertaa ja sit ruveta miettimään, että mistä tää johtuu

Samalla tietysti hommasin yläpäähän uuden tiivistesarjan. Männän vaihdoin ihan vaan moottori paikallaan poistamalla öljypohjan. Kiertokanki vaihtui samassa, koska vanhaan kankeen oli jäänyt jämiä sulaneesta männästä. Rälläkän kuppilaikalla pahimpia ruosteita pois poikittaispalkista, pohjat vedin Motonetin Zinc182:lla ja päälle mattamusta.

Osia odotellessa tsekkasin imusarjan tiivisteen kunnon, kannen suoruutta tutkittiin vähän perinteisemmin ja tarkistettiin ettei pakoventtiilit vuoda. Tiivistepinnan höyläsin puhtaaksi ja puhdistin kevyesti vesihionnalla sekä palotilat porakoneella ja teräsharjalla. Ei varmaan ihan täysin oppikirjan mukaista, mutta toimiva moottori saatiin kuitenkin. Suuttimet kävi koneistamolla pesurissa ja ohimennen myös rakotulkit löysivät paikkansa.






Moottoria hissukseen kasaanpäin, joka sujuikin aikalailla ongelmitta. Suurinta päänvaivaa aiheutti varmaankin nokan asenotunnistimen taakse tuleva stefa, konka asentaminen paikallaan on melko hankalaa. Jotenkin jäi sellainen tunne, että se ei vieläkään ole kunnolla paikallaan. Miksi noita stefoja tulee muuten kaksi kappaletta yläpään tiivistesarjan mukana?

Kasatessa myös yhden venttiilikopan pultin mukana nousi kannesta kierteet ennen kuin pääsin edes momenttiavainta käyttämään. Ongelma ratkaistiin tietenkin helicoililla. Samalla rakenneltiin bensanpainemittari sekä PLX viriteltiin orkkislambdan tilalle. Hoikalla käyminen johtui luultavasti liian matalasta bensanpaineesta tässä tapauksessa. Ensisavut saatiin aikalailla ongelmitta, joten siinä kohtaa alkoi olemaan jo hyvä fiilis. Pari viikkoa kohta ajeltu ja pieniä ongelmia on vielä snadi öljyvuoto ja ahdot jää hiukan liian alas.


Yksi päivä myös auto jätti tien päälle kun bensanapineet katosi venyttäen ruokataukoa. Illalla lähdettiin hinaamaan autoa, mutta onneksi tutkittiin paikanpäällä, että mistä voisi vuotaa polttoaineet pihalle. Vika löytyi suuttimen o-renkaasta, joten ei muuta kuin kotoa hakemaan työkalut sekä vanhat suuttimet joista otin o-renkaan nykyiseen. Vartin homma, markan vika ja taas toimii. Pitänee tilata suuttimiin uudet o-renkaat ja vaihdella. Näitä takaiskuja lukuunottamatta tekniikka on kuitenkin pelannut sen ~300-400km moitteetta.
Tässä moottoriremontin ohessa oli olevinaan aikaa hieroa myös Equippeja kuntoon. Keskiöihin tuleva väri ehti muuttua pariinkin otteeseen ja lopulta tein päätöksen vasta maalihyllyllä. Kehiä en yrittänyt varsinaisesti kiillottaa, vaan sorvissa pyyhkäsin 240->400->800 pahimmat kolot, klommot, naarmut ja hapettumat pois. Ei ollut aikaa, eikä mielenkiintoa hinkata kehiä mihinkään peilikiiltoon. Silti ajattelin vielä käydä kehät läpi lumppulaikalla ja vetää päälle jonkin aineen ettei heti hapetu. Pultit ja mutterithan uitin jo aikaisemmin sitruunahapossa, joten niille ei tarvinnut tehdä mitään. Ei muuta kuin vanteet kasaan ja kiristys momenttiin. Samalla saumoihin liima ja kauheella kiireellä ampumaan renkaita päälle jotta auto saataisiin CDLC:n Big Meettiin läjään. Liimasin vanteet väsyneenä hieman kiireellä ja nehän vuosi saumasta.
Siinä vaiheessa piti myöntää tappio kelloa vastaan ja jättää hommat sikseen viikonlopun ajaksi. Seuraavalla viikolla sorvasin spacerit loppuun lelumiinistä. Perjantaina koneistaja teki muttereille kartiot ja pinnapulteille reiät ja saman iltana kävin vielä poraamassa reiät loppuun sekä prässäämässä pinnapultit paikalleen. Aikaisemmin viikolla vierailin Rimfixillä hakemassa vanneliimaa, jolla huolellisemmin liimasin vanteet uudelleen. Vanneliima oli muutenkin mukavampaa/helpompaa tavaraa levittää ja tuntui oikeasti uppoutuvan saumaan kunnolla. Perjantaina aamulla sitten laittamaan renkaita vanteille pienellä jännityksellä, että joko sauma pitää. Rengashommat meni ongelmitta, ainoastaan yksi metalliventtiili jouduttiin korvaaamaan perinteisellä kumiventtiilillä koska asennettaessa saatiin yksi venttiili poikki.



Sieltä suoraan tallille hinkkaamaan vanteita alle ja autoa alaspäin. Parin tunnin hieromisen jälkeen päästiin tällaiseen tilanteeseen




Vanteiden speksit on nyt siis edessä 17x8" ja takana 17x9", ET:stä ei varmaa tietoa mutta veikkaisin jotain 20 luokkaa olevan. Lätyiksi tuli eteen 52mm ja taakse 30mm. Mitoitin noiden viime syksyn kuvien ja hatarien muistikuvien pohjalta. Osui mitoitus aikalailla täysin nappiin fitmentin osalta, ei voi kuin olla tyytyväinen. Edestäkin sain kerrankin laskettua kerralla kohalleen, camberit luonnollisesti tapissa. Kaverin kanssa vielä säädettiin pyöränkulmat. Nyt on hyvä ajaa ja säkällä saatiin myös ratti suoraan. Korkeutta varmaan ruvetaan hiposteleen jossain kohtaa, mutta nyt ajattelin vaan fiksailla noita tekniikkapuolen hommia ja nauttia ajamisesta.
Pahoitteluni jos teksti on hieman sekavaa, mutta asiaa ja kuvia on sen verran paljon että väksinkin menee jo itse hieman sekaisin. Loput kuvat löytyy
täältä. Loppuun vielä yks fiilistelykuva eiliseltä ennen kuin uppouduin ystäväni alkoholin kanssa juhannustunnelmiiin
