
Tästä lähdettiin liikkeelle, kun kesä oli saatu päätökseen ja ajoon otettiin toinen 740. Kone veteli öljyä runsaita määriä ja tyhjäkäynnin tuntumassa yläkerta piti naputusta.
Paikallaan ollut kone oli alkuperäinen b234f, johon oli huoltokirjan mukaan tehty kansiremonttia ja jakopää ainakin muutamien vuosien sisään. Mittari tosin ei toimi, joten jakopää alkoi jo arvailujen perusteella olla riskirajoilla, vaikka hihnassa ei vielä ollutkaan halkeamia.


Naputuksellekin löytyi syy, kun purin vanhaa moottoria. Venakoppa ja jakohihna irti. Öljypumppua pyöräyttäessä kannen ja välikannen välistä tuli öljyt pihalle. Välikannen mutterit lähtikin sormin auki ja tämän takia ö-paine ei pysynyt hydrauli nostajille menevässä kanavassa. Välikannen oli joku tietysti tiivistänyt runsaalla määrällä tiivistesilikonia

Koneeksi tuli ehkä hieman yllättävä setti. Fiksu olisi käyttänyt vakio perusmoottoria, mutta itse laitoin 8v lohkon, jonka takia paljon meni uusiksi.
Aihioksi pukkiin löytyi omasta hyllystä b230fb vaparilohko:

Pientä putsailua ja värit niskaan:


Käytetyt b230ft männät, joihin venttiilitaskut.


Laipat paikalleen ja ahdin jotenkin kohdilleen. Lattarauta väliin ja sehän osui oikealle kohdalle




H-profiilit koneeseen. Männänrenkaat, laakerit ja tiivisteet tietysti uutta.


Kanteen uudet venttiilivarrenkumit. Vanhat oli muutama vuosi sitten joku vaihtanut, yksikään ei ollut enää kiini.

Ja tasopinta suoraksi:

Jakopää opelin 147 hampaisella hihnalla ja golffin kiristäjällä kasaan:

Ahtimelle öljynpaine:

Paluu oli jälkiviisautena huono idea tehdä 22mm huonekaluputkesta. Sen kokoisella sisähalkasijalla olevat öljyä kestävät kumiletkut aika kivenalla. Nyt öljynpaluussa 22mm halkaisijalla olevaa jäähdytysnesteletkua, mutta sen kestävyys pidemmän päälle vähän epäilyttää


8v huohotuspönttö ei 16v kannen kanssa mahtunut. Kymppikoneen huohotin olisi luultavasti mennyt, mutta kun ei sellaista nopasti mistään löytänyt niin päätin modata vakiota vähän. Päällä oleva lähtö muovihitsattu umpeen ja siirretty takareunaan uusi.

Apurungosta rälläköimällä 16v koneen korvakkeet irti ja 8v korvat tilalle IKH tukikumeilla. Kokemusta toimivuudesta ei ole, mutta vaikutti jäykille.

Ja konetta takasin paikalleen. Kyllä, sinne se meni aw72 kanssa. Ajetaan se hajalle niin on hyvä syy laittaa manuaali tilalle.

Laatikkoon tuli vaihdettua öljyt ja tehtyä shift kit samalla.

Hieman haastava paketti yksin nostettavaksi, mutta sinnehän se meni:

Seuraavassa viestissä sitten taas lisää...