Jokaisen 245:n projektoinnin tai ylipäätään rassauksen osalta on ollut hieman rauhallisempaa, joten piti kehittää jotain muuta puuhaa vapaa-ajan kuluttamiseksi. Vaihtelu virkistää vai miten se meni

Tehtiin tutun kanssa vaihtokauppaa ja viime lauantaina sain haltuun tällaisen laitteen moottorivikaisena. Korjauksesta vähän alempana.



Hyvin lyhyellä varustelistalla joku ostanut. B6304S(204hv), automaatti-ilmastointi ja siinäpä ne melkein olikin. Ei sähkölaseja takaovissa, etusumuvaloja, ulkolämpömittaria, vakionopeudensäädintä tai lukkoperää. Hälytin on, mutta joku on kaukosäätimet hukannut ja nahkapenkkien puute on enemmän plussa kuin miinus. Sisusta on ehjä perus ovipaneelien kurttuiluja ja oikean takalasinveiviä lukuunottamatta. Kilometrejä mittarissa noin 300tkm, miten paljon sitten puuttuu koska matkamittarista vaikuttaa olevan pikkuratas rikki. 2v sitten on ollut noin 15tkm vähemmän.
Ruostetta on vähän, osin varmasti joskus tehdyn ruostesuojauksen ansiosta. Molemmin puolin kevyttä alkua akkukoteloiden alla, runkopalkeissa pienet alut etutunkinkorvien kohdalla ja kupru oikean takavalon päällä. Oikea kylki sekä etupuskuri on ylimaalattu joskus ja oikeaa etukulmaan on sen jälkeen kolhaistu. Puskurissa on alapuoliskossa repeämä ja akkukotelon ulkosivu hieman sisällä. Muutamia painaumiakin on vasemmassa kyljessä, niistä pääsee ainakin osittain eroon sisäpuolelta työntämällä. Peruskunnosta on pidetty ihan hyvin huolta aiempien omistajien osalta. Esim. taka-akselin kehtoon on kuulemma vaihdettu korinpuoleisia heloja ja aika tuoreiltahan ne näyttävät.

Kannen irrotus lauantaina sai lopullisesti kääntymään korjaamisen kannalle(eihän nyt koko konetta jaksais millään vaihtaa

) Pytyt hyvässä kunnossa, ei tuntuvaa rappua ja hoonijäljet selvästi näkyvissä. Jakopään pettämisen myötä ainakin kaikki pakoventtiilit hieman vinossa. Kansiremontista ei ollut pitkä aika, kannentiiviste oli hyvin tuore. Jostain syystä kampiakselin mutteri on avattu, näissähän sitä ei tarvitse avata hihnan irrotusta varten, ja jätetty löysään. Hammaspyörä on hakannut booreissaan niin pitkään kunnes se on lähtenyt liikkumaan ja oletettavasti siirtynyt hiljalleen sivuun. Pakoventtiileissä kun on ympäriinsä reuna kiillottunut eli ne eivät ole kertaiskulla menneet vinoon, vaan sillä on taidettu ajaa jonkin aikaa
(niin pitkään kuin kulkee) venttiilien naputellessa mäntiin.
Ehjä ja risa.

Varustauduin jo valmiiksi kannenvaihdolla ja laitoin sunnuntaina 2,5l kannen päälle. Puristussuhde hieman nousi, muuta eroahan siinä ei ole. Ehjä hammaspyörä asettui hyvin kampiakselille. Mutteri pulttipyssyllä kiinni ja sitä varten piti irrottaa syyläri. Vissiin sama laittaja oli laatikon öljyputkia käsitellessään kääntänyt putkien vastakappaleet löysälle syyläristä ja sieltä välistä oli valunut öljyä. Koekäytön ja hallin ympäriajelun jälkeen ruuvasin kilvet takaisin paikoilleen ja otin liikennekäyttöön. Sunnuntain jälkeen on tullut reilu 200km ajoa.
Perusrassausta on joutunut tietysti tekemään. Sisustalle ei ole vielä ollut tarvetta tehdä muuta kuin maanantaina imurointi ja lasien putsaus. Etuspoileri oli tippumaisillaan, sen kiinnitin ja rasvasin saranat. Tänään vaihdoin jarrupalat, jarrunesteen, etulinnunluut ja etuvakaajan korihelat. Palat olivat osittain jumissa, molemmista etujarruista alemmat tapit lähtivät liikkeelle lämmittämällä kuten aina ja rasvailin liikkuvat jarruista. Ajovalopolttimot ovat paikallaan umpioissa, mutta silti tuntuu varsinkin pitkät sojottavan hieman minne sattuu. Onko sitten saatu väännettyä polttimojen rungot tai laitettu jotain halpiksia.
Vaikka sedanit ei kovin suurelti kiinnostakaan, niin pikavilasulla ja edelleen myöhemmän syynäämisen myötä näytti niin hyvältä, että oli melkein pakko kiinnostua. Tuttu oli ostanut toista autoa varten purkuun viallisena lähinnä hyvien etulokasuojien ja kaasuläpän takia

Eli tässä vaiheessa pelastettu paalaukselta, museoinnilta pelastamisesta ei vielä tiedä
Seuraavana mahdollisella laittolistalla on ajokorkeuden ja alustan jäykkyyden muutos jos ajoautona meinaa pitää, kuten vähän oli ajatus. Noin 45 asteen kulma kiihdyttäeessä, jarruttaessa tai mutka-ajossa ei oikein omaa mieltä lämmitä. Samoin etutukivarsien takahelojen korvaamiseksi jäykemmillä on ajatus olemassa, mutta pitää katsoa onko se miten helposti toteutettavissa. Mikäli tämä ehtii niin pitkään nurkissa pyörimään

Loput kuvat
tuolla.