245:ssä on kontin tila välillä hieman rajallinen ja ne on molemmat sen verran ns. kovempaan käyttöön tehtyjä, ettei ajomukavuus ole ehkä kaikkein parhain

Ajomelu on vakiona niin paljon pienempi, ettei rassaa pidemmällä matkalla. Voi ehkä satunnaisesti jopa laittaa radiota päälle ja kuullakin siitä jotain. Tekniikkakin valmiiksi vähän sinnepäin. Ei ole hopeaa suojattu alustan perusteella koskaan, sillähän ne menee hyvätkin kopat.
Kultapossukerhoilu loppui huomattavasti aiottua aiemmin illalla ja siinäpä se. Koska punainen on nyt ainoa liikennöintikunnossa oleva, piti laittaa takapönttö jotta sillä a) kehtaa ajaa ja b) pystyy ajamaan ilman korvatulppia. Kävin valmiiksi hakemassa 3" pöntön ja kaksi 2,5" 90 mutkaa häntäputkeksi. 3" putkenpätkä oli kiinni ainoastaan yhdellä kumilla joka oli ruuvattu kiinni vetokoukun runkoon. Oli vain laitettu akselinylityksen 2,5" muhvin päälle(kuvissa) näkyy. Sain väsättyä akselinylityksessä olevasta putkimutkasta sopivan ja tein pöntölle ainakin toistaiseksi kannakkeen 2mm sinkitystä. Liitoskohdat pönttöön tein ihan vaan kahdella erikokoisella putkensoirolla paksuntamalla. Äänet on nyt sopivat ajaessa, eikä tarvitse miettiä korvatulppia. Eihän se 3" pönttöä tarvitsisi, mutta jos joskus jotain tekee?
Tommonen oli:

Tommonen tuli:

Muuten nappasin pari otosta ulkoa sen jälkeen kun poistin turhia tarroja(kuvat päivitetty).

Tuolla muut
kuvat.
Pientä putsailua tarvitsee tähänkin pohjaan(kuvissa näkyy jotain), tehostimenpumppu vuotaa ja vetokoukusta oli pelkkä runko enää jäljellä, yms.. Poistin sen niin sai pöntöllekin hieman lisää pelivaraa. Etujarrulevyt ja palat menee uusiksi, levyt ovat kierot ja huonossa kunnossa muutenkin. Se olikin jo tiedossa, mennyt viime kuussa silti läpi katsastuksesta.