Näin siinä vaan pääsi käymään. Vielä joskus junnuna pidin Volvoja hiukan tylsinä perhevankkureina mutta tässä sitä ollaan ja yritetään räpiköidä ylös tästä suosta. Tämähän on siis ensimmäinen autoprojektini, joten mentiinpä kerralla tässäkin niin sanotusti syvään päätyyn. Tyhmiä kysymyksiä varmasti tulee sitä mukaa kun tätä edistää.
Projektiksi muodostui Volvo 960 -97 farmari johon istutetaan T6 vuoden -99 S80:sta. Moottori muutetaan myös tuplaturboilta yhdelle turbolle. Pitkään arvoin seiskasedanin ja 960 farkun välillä mutta kyl sen farkku täytyy olla. Seiskan perä on parhaan näkönen Volvon tekemistä sedaneista mutta jotenkin nuo farmarit ovat aina omaan mieleen jollain kierolla tavalla vedonneet.
Tutkin melko pitkään kotimaan ja ruotsin automarkkinoita hyvien aihioiden löytämiseksi ja lopulta sopiva S80 löytyi Pohjanmaalta ja 960 farkku Tukholmasta. Hieman arvoin kun Tukholmaan lähdin aamuisella lennolla että mitäköhän tästäkin tulee, mutta prosessi oli yllättävän jouheva

tähän jouheuteen vaikutti kyllä suuresti paikallisen myyjän tietotaito ulkomaille myymisestä. Mutta jos mietitte Volvon hakua Ruotsista niin hyvän myyjän löytyessä prosessi on yllättävän helppo!
Aihio on siis aqua pearl -sininen farmari 960 manuaali 2,5 -litrasella myllyllä ja G80 lukolla. Ajettu 275 tkm, nahat, puurattia ja listaa yms. Alkuperäinen tekniikka on nyt myyty pois. Auton kuntoon olin hyvin tyytyväinen, mitä nyt kuskin penkki oli jumissa jne ja jarrut täristivät. Pikkufikseillä autosta saatiin kuitenkin varsin hyvä ja soveltuva tekniikanvaihtoprojektiksi.
Päivittelen projektia sekä tänne että kuvien muodossa instagramin puolelle. Insta: henkka__j


Auton tuleva tekniikka:
- Lohko B6284T, N-sarjalainen eli hydraulisilla nostimilla ja 139,5 millin kangilla. Kansi hydraulinen B6294s.
- H-profiilit, T6 männät, rakotulkit ja uudet laakerit
- Holset HX42 62,45/64 #18
- Eaton M62 magneettikytkimellä, kytkeytyy päälle kun rpm < 2000 tai rpm < 4000 ja TPS% > 10%
- Ilman kulku: Eaton - Holset - välijäähdytin - imusarja
- MS3X
- 1200 Bosch EV14
- Pakosarja mallia itsetehty, yksi Bilteman hukkaportti ja screamer pipe.
- T6 vakio imusarjasta laajennettu plenum. 960 kaasuläppä.
- ZF GS6-53DZ hitsattuna Lensulta
- SRE 765, jousittamaton sintteri ja PO-metallin vauhtipyörä. 960 M90 pääsylinteri ja ZF työsylinteri.
- AEM 400 l/h painepumppu, Bilteman walbro-kopio siirtopumppuna ja 3 litran kerääjäsäiliö.
- Itsetehty polttoainekisko sovitettuna T6 imusarjaan
- TXR performance vaihdekeppi
- 3 tuuman putkisto
- 3,5 tuuman rosterinen dp ja paineohjattu ohitusventtiili
- Edessä BC Racing BR -tolpat
- Tulossa: taakse Rally Racen tolpat + lehtijousi
- BMW Typ 210 3,45-välityksinen tasauspyörästö
- Multilink 1 vetoakselit