Auto on onnistuneesti saatu kasaan ja otettu ajoon. Ajoa on kertynyt torstaista 13.12. lähtien n.370km. Eli kaikki toimii hienosti, vähän liiankin. Pelottaa, että mitähän sieltä kohta hajoaa

Asiaan.
Aiemmin kesällä tuli uusittua paineensäädin, kun ahdot eivät halunneet pysyä tasaisina vaan heittelivät miten sattuu. Anturiksi tuli mikäs muu kuin Volvo?




Aiempia katsastuspapereita selatessa selvisi, että tämä tykkää syödä vasenta takapyörän laakeria. Ja kuittien perusteella sinne oltiin vaihdettu laakeri jo kaksi kertaa. Eipä siinä mitään, vaihdetaan kolmannen kerran


Napa irti autosta. Ja laakeriksi SKF

Homemade prässi pääsee taas oikeuksiinsa.


Samalla tuli vaihdettua parempi kässärin linkku

Sitten nykypäivään. Tuli fiilis, että auto pitää saada ajoon, mutta sitä ennen pitää käydä ne loputkin epäkohdat läpi.
Joten


Hapottelua

Kyllästyin odottelemaan ja päätin hiekkapuhaltaa koko helman


Tilalle galvanoitua peltiä The kanttikoneella



Kuskin puolella oli lähes identtinen tapaus. Ehjää kynnystä jäi sinnekkin n.20cm.


Ruostehommat maalauksineen oli loppujenlopuksi kohtuullisen pienitöiset asiat verrattuna varsinaiseen remonttiin..
Kuva osakasasta, joka käsittää;
Jakopääsarja SKF
Vesipumppu SKF
Kiristin INA
Moniurahihnasarja GATES
Kansipahvi REINZ
Kannenpultit REINZ
Vent.varrenkumit REINZ
Huohotinpönttösarja SKANDIX
Termostaatti 90*C VOLVO
Öljykorkin tiiviste VOLVO
Nokkien stefat REINZ
Hammastangon tiivistesarja SKANDIX

Bonuksena ja henkilökohtaisena suosikkina GLT nokat




Pidemmittä puheitta ei muuta kuin purkamaan



Täällä on tapahtunut jotakin jännää..

Hattu poissa

Venttiilit tuli puhdistettua mirkeli + messinkiharjayhdistelmällä. Tästä tulikin kyseltyä eräässä topicissa.
Imuventtiili


Vertailua puhtaudesta käsitellyn ja ei käsiteltyjen välillä

Meinasin jo innostua kuinka helppoa ja nopeaa hommaa tuo on, kunnes tuli pakoventtiileiden vuoro. Taivas varjele, että alkoi vituttamaan kolmannen pakoventtiilin kohdalla

Meniköhän yhteen pakoventtiiliin viitisen minuuttia. Imuventtiilit otti aikaa kymmeniä sekunteja per venttiili.


Kaikki putsattuina

Sitten se kansi.

Karstoja yritin liuotella mitä ihmeellisimmillä yhdisteillä, mutta oikein mikään ei auttanut. Sitten offipalstalta iski silmiin vinkki, että CRC Gasket Removerilla lähtee, joten purkki kaupasta mukaan ja kokeilemaan.
Ja kyllähän se tehosi, karsta valui silmien edessä pois ja loput lähti paperilla pyyhkimällä.

Pitihän se vielä kuitenkin pestä painepesurin kanssa.



Samoilla lämpöisillä meni välikansikin.


Seuraavaksi läpättiin kaikki venttiilit. Tinakoneeseen on kivempaa läppäillä venttiilit, kuin vinokoneeseen, kun nostajat on hydraulisia niin ei tarvitse varoa noita välyksiä.
Olin hiukan laiska ja laitoin venttiilitutin porakoneeseen kiinni ja porakoneella pyörittelin välillä suuntaa vaihtaen

Vasemmalla käsitelty ja oikealla käsittelemätön


Pakopuolen tavarat
Vasemmalla käsittelemätön, oikealla käsitelty


Uudet varrenkumit

Kansi valmis

Uudet pinnapultit, pakopuolen tiivisteet ja kuparimutterit.


Kokeilin myös mäntien päälle tuota CRC Gasket Removeria. Aiemmin siellä oli lillunut mm. Bräkleeniä ja ATF:ää joista kummallakaan ei mainittavaa vaikutusta. Ja jälleen kerran Gasket Remover hoiti hommansa.

Muut 4 pyttyä jo putsattu

Ja kerran kun tuo kone tuossa nyt oli auki, niin oli pakko tarkistaa onko sylinterit mitassa ja vähän kyllä joudun nyt syömään sanojani, sillä ei tuo niin huono ollutkaan mitä luulin.

Hattu kiinni

Välikansi



Nokat nollakulmaan toisiinsa nähden

Termarikoteloon ja vesiputkeen kannen taakse uudet tiivisteet

Ennen remontin aloitusta tuli huomattua, että plussan johto tykkäsi lämmetä liiaksi. Lääke tähän 35mm
2 johtimesta. Nyt on tilaa DC:llä kulkea


Lopuille piuhoille laitoin uuden suojaputken.

Nokkien uudet stefat

Vesipumppu

Ohjainrullia asentaessa huomasin, että toinen SKF:n paketista kaivettu osa olikin INA:n valmistama. Jännää


Kiristin

Nokkien ajoituksen säätöön tuli tehtyä työkalu


Imupuoli 4 astetta myöhäiselle

Pakopuoli 6 ast aikaiselle. Asteikko meni pakopuolella 5 astetta väärään kohtaan, mutta hällä väliä, se oli silti luettavissa.

Vaihdelaatikon käytin myös irti, kun siellä suunnalla arvelin olevan vikaa, mutta ei siellä sitten ollutkaan mitään. Ei mitään käsitystä mistä tuo öljy tuonne laatikon koppaan on päätynyt.

Kuiva on kampuran pää..

Yleiskuvaa

Kerran kun oli mahdollisuus niin pakko oli apurunkokin pestä



Ja itse laatikko

Viimeisenä ja vähäisimpänä kallistuksenvakaaja

Pesun jälkeen oli kivempi irroittaa tuo hammastanko. Tehostimen säiliöstä ei ollut lähtenyt karkuun kuin vajaa puolet tänä aikana, mitä auto oli seisonnassa. Ja paikka oli kyllä tiedossa, mistä öljyä pakenee.

Repsikan puolella on tuollainen lukitustanko, joka tulee ulos kolostaan kun tuosta muovitulpan päästä kääntää rälläkän istukan avaustyökalulla vastapäivään.



Irti.

Uusia tiivisteitä

Kierukkavaihde irti, jotta mahtuu itse hammastanko tulemaan pois.

Itse hammastanko

Ja tuolla perällä vielä yksi vuotava tiiviste

Kasauksesta ei oikein ole kuvia, kun ohjausvaihde oli niin öljyinen ja aloin hieman kyllästymään kertakäyttöhanskojen tuhlaamiseen kuvan ottoa varten

Vakaajaan vaihdoin uretaanipuslat, kun se kerran oli tuossa lattialla. On sen verran työmaa jälkikäteen niitä vaihdella. Puslathan on vulkanoitu kiinni tankoon, joten oikea menetelmä olisi ollut laittaa tanko paaliin ja uusi tilalle, mutta kiersin sääntöä Skandixin avustuksella

Rälläkkää

Tankoon piti hitsata stopparit, ettei tanko liu'u pyöränkoteloon, sillä uudet puslat ei pidä vakaajaa paikoillaan sivusuunnassa mitenkään.
Valmis sovitus

Kun paketti oli taas apurungon päällä, sai kasata konetta eteenpäin.
Gatesin moniurasarja


Täältäkin löytyi INAa


Saksisokat on käteviä monessa paikassa

Tulppajuttuja

Termostaatti ja tiivisteitä


Kutakuinkin loppusuoralla

Nesteytystä

Tutkin myös radion huonoa kuuluvuutta ja päätin tarkastaa signaalivahvistimen ensimmäisenä. Johdoista ei löytynyt mitään, mutta kun kaikki on tehty avattavaksi niiin...


Jopa minä ymmärrän sähköstä sen verran, että ei ole kiva jos juotokset kostettaa toisiaan vaikkapa ruosteen avulla

Purkuautosta toinen vahvistin tilalle ja korjaus onnistui. Nyt kuuluu Iskelmä pitkin maakuntaa

ennen saattoi hävittää radioaseman useamman kerran 10km matkalla.
Hovirengasmiehen kanssa katsottiin pari tyhjentynyttä talvirengasta läpi. Aika hyvin vuoti vanteen ja renkaan välistä


Ja taas pari kuvaa tutusta paikkaa.




Jos se nyt saas menisi hetken, ehkä
