Mitenkäs minä olisin päässyt kitkoilla himaan pöndeltä, kun en nastoillakaan päässyt.... 
Tai olisihan siellä voinut viikon viettää, jotta keli muuttuisi paremmaksi! Emäntä olisi pitänyt passittaa jalkaisin kotiin.... 
No juurikin näin. Rippuu milloin ajaa ja missä ajaa.
No, tänään ei nastallakaan riittänyt pito pysähtymään alamäessä mutta kitkoilla se vasta karmivaa olisikin ollut tai on siis ollut! Ei ole enää, koska kitkoja en aio enää ostaa... 
Ai, siis nastat ei toiminut, mutta kitkat ei olisi toiminut myöskään, joten paskat on?

Jo se, että pidät ketjuja kontissa, kertoo, että mistä on kyse.
On se kumma kun tämä "PK-seutukin" nyt on niin paha kitkoille, mutta miten en ole huomannut, että ei pärjäisi? Kerroinhan jo kovien pakkasten aikaan, että mukulakivikadut olivat jäässä ja liukkaat kuin kuin Hakametsän hallin jää, mutta niin vain pärjäsi enkä ajanut kolaria, rotvalliin tai jäänyt sinne odottamaan kelien lämpenemistä.
A) havainnoin miten muut kulki ja muokkasin ajoani sen mukaan
B) muutkin lipsui koko ajan, joten ajoin varovaisesti joka tapauksessa
C) ajattelin
Kuten kerroin: kun näin suoran päässä mutkassa auton puskevan jäällä rotvalliin, hidastin oman nopeuden todella alas ja ajelin mutkan ongelmitta läpi. Toki tiesin jo mutkan liukkaaksi aiemmilta talvilta ja odotinkin jotain tuollaista.
Lisäys: kuinka monella on muuten nastat kengissä? On jo monta vuotta pitänyt hankkia kengät, joissa on piilonastat tai sitten erilliset kiinnitettävät pitoesteet. "oh the irony", kun kusiluikkareilla lipsutellaan jäistä parkkipaikkaa autolle ja sitten kaadutaankin ja rikotaan lonkka, kun autossa kyllä oli nastat mutta kengissä ei
