Tässä väliajalla ei ole tapahtunut mitään isompia edistyksiä minkään suhteen. Kisu siirtyi kopista pajaan ja ihan ensitöiksi siivosin sisältä takaikkunan ruostetäplien puhalluksen sotkut, pihalla nopea vesipesu kun tommoinen puhallusrae-pöly maalipinnalla on oikein tehokas naarmuttaja. Rakennusmuovin teippasin pesun ajaksi ikkuna-aukkoon ettei kastuisi se hattuhylly ja takapenkin alunen.
Pajassa sitten kova imurointi sisätiloille.
Hattuhyllyn korjauksen valmistelut aloittelin hissukseen. Takakontista vararengas ja verhoiluja pois, sekä akku ja akkuteline joka sekin tarvitsee hieman entrausta. Akku joskus roiskutellut happoja joten vähän rupea on muodostunut, tästä selvitään teräsharjalla ja maalauksella.
Tankki tarvitsee irroittaa että pääsee korjailemaan hattuhyllyn kupan, jouluna ei oikein enempään ollut aikaa kuin tyhjentää se. Toisaalta moisen operaation jälkeen bensa haisee pajassa sen verran voimakkaasti ettei siellä muuta viitsisikään tehdä. Ensin ajattelin tyhjentää tankin auton omalla pumpulla mutta luovuin ajatuksesta kun pumppu, akku ja tankki ovat kaikki tuolla takakontissa... tässähän on ainekset sähellykselle.
Hetken tuumailun jälkeen keksin että tankista välisäiliölle tuleva letku on helppo irroittaa, ja välisäiliön tumppiin toinen letku jonka saa lattian tulpan kautta johdettua pajan laattialla olevaan bensakannuun. Tuo välisäiliön ja tankin välinen letku on joku ilma/ylivuotoletku joten tankin suunnasta ei tullut mitään, vaan sieltä alimpana sijaitsevalta välisäiliöltä.
Aika ohut pilli, mutta se about 30litraa tuli kohtuullisessa ajassa ulos rauhaksiin ja hallitusti.
Kaikilla joilla on nuoria mopo/auto-ikäisiä taloudessa tietää ettei bensiinin varastointi ole minkäänlainen ongelma, kymppi kelpas heti juipin Vordiin... kympin kaadoin Rangeen ja yksi kymppi jää odottamaan takaisin Kisun tankkiin pääsyä. Tosin se pitää piilottaa ettei ahnaat silmät havaitse kannua.

Seuraava homma on purkaa tuo välisäiliö, pumppu, suodatin ja letkut pois. Sitten tankin kimppuun, siinäkin on yläosassa vähän piilossa useampi huohotusletku, ja saa nähdä miten tiukassa täyttöputki on. Osa letkuista on alkuperäisiä, -88 vuosileimalla joten niidenkin vaihto on nyt ajankohtaista. Pitää vaan etsiä jostain oikeasti laadukasta letkua eikä mitään näitä tavan scheisse-letkuja jotka murenee vuodessa. Tässä on vielä sellainenkin nieppi että letkut saa olla laatua joka ei päästä hajuja läpi, yleinen ongelma näissä että kontti haisee bensalle vaikka mitään ei vuoda.
Tuossa tuo mustekala joka asuu takakontin pohjalla. Akkukotelo on jo purettu välisäiliön päältä pois.
