Tuo on tapa, joka juontaa juurensa jo sähköpostin alkuajoilta. Vihaan TOP-postaustapaa!

Lainaan aina sen mihin vastaan, jotta
pelkästään sen viestin lukija ymmärtäisi mistä on kyse. Noudatan tapaa juuri siksi, että jokainen ei joutuisi lukemaan kaikkea kirjoitettua päästäkseen "kärryille" mistä on kyse. Jos vastaukseni ei näytä kuuluvan siihen, mitä vastaan, niin silloin olen ymmärtänyt lukemani vastaamallani tavalla. Pitkiä vastauksia kirjoitan siksi, että tulisin mahdollisimman tarkasti ymmärretyksi. Samaten perustelen väittämäni, jotta viestini sisältäisi jotain oikeaa informaatiota.
Ja jos sallitaan pieni kritiikki niin tuo älytön lainailu muutenkin perhanan pitkässä tekstissä hajottaa luetun ymmärtämistä vaikka pointin tajuan että vastaat aina edelliseen lainaukseen mutta siinä välissä karkaa asiayhteydet. eli kun toiset puhuu aidasta tartut seipääseen ja puhut seipään reijästä. 
Ylläoleva tyyli on liki mahdoton lukea järkevästi, koska kappalejaot puuttuvat, kuten konteksti mihin vastataan.
Tyylini on ajalta, jolloin fasepuukkia ei oltu edes keksitty ja Kuukkelistakaan ei tiedetty mitään.
Altavista oli tuolloin kova sana ja uutisryhmät olivat jo olemassa tuolloin.

Silloin tyylini oli kaikkien taiteen sääntöjen mukainen.
