No huh!

Kylläpä tässä on ollut vääntöä itsestään selvistä asioista!

Kannattaa muuten uskoa se mitä harmaahattu sanoo, sillä ihan hän ei ole asiasta höpöjä puhunut!
Jakajan asento on ihan yksi *itun mikkeli, sillä EZK ei siitä tiedä yhtikäs mitään ja lisäksi sen ns. kipinä-ikkuna on niin pirun suuri, että vakiona siitä on käytössä ~50% eli ennakkoa voisi lisätä tai myöhästää välillä +55 astetta ja -10astetta välillä ja siltikään jakajan rajat eivät ole tapissa mutta EZK:n ovat. Toki +10mm kannen laskulla sen saa sitten rajaparametrien lähelle.
Noin lukema vanhan kanteni laskusta on 1,5mm, sillä kovin tarkasti en pystynyt mittaamaan kun tönärini on aivan liian lyhyt mittaukseen ja minulla olevilla mikrometrillä siitä on turha haaveillakkaan, sillä niiden mitoitus on tehty vastaamaan lähinnä sellaisten alle 10mm projektiilien mittauksiin.
Btw, EZK käyttää 0,375 asteen askelta liikuttaessaan ennakkoa mistä syystä tahansa.
Ja se ei todellakaan muuta ennakkoja suuntaan tai toiseen kuin kuormatiedon, lämpötilan ja EGT/nakutus-anturin antaman tiedon perusteella. Mitään adaptiivisuutta siinä ei varsinaisesti ole, vaan se on hitusen kehittynyt katkojan kärki-sytkä.
Tähän liittyen, säädin toisen wäärinvirittäjän syttykartan eilen iltaisella ns. "sinne päin" kuosiin ja alkoihan sekin katiska potkimaan suhteellisen asiallisesti.
Kahdedittaa tässä kohden se ennakoiden määrä, mitä hän voi käyttää ahdoilla!

Wetää muuten aikas lailla raikkaasti T:lläkin sinne rajoittimen nurkkiin!

Toisaalta isompi ahdistin ja 3" ränni tekevät "jonkin" verran etua siihen pakopuoleen
Tosin VX3 vs. T-nokka erona tässä oli se, että VX3 ei kerro voimansiirron komponenteista juuri mitään, mutta T-kertoo iloisen jurinan sieltä, vaikka kaikki liikkuvat osat on vaihdettu uusiin.
No, toisaalta se +70Nm enemmän jo pikkupaineilla (0,7) on enemmän sitä rutistusta kaikkiaan.
T-nokan voisikin nimetä uudelleen,
T=turbokiisselin tappaja!

Jännää tuossa eilisessä säätösessiossa oli se, että ensimmäisenä kiinnitin huomioni nakutus-anturin kehittämään kohinaan (=perusmeluun koneen käydessä), joka on yli 2* se mitä omasta moottoristani tulee uudella anturilla. Korvin kuullen moottori on kuitenkin huomattavasti hiljaisempi kuin omani. Jännityksellä odotan mitä uusi anturi tekee sille kun se on asennettu koneeseen, sillä sovimme tuon iki-vanhan anturan vaihdosta ennen seuraavaa säätösessiota.
Kollin kulutuslukematkin olivat sille hitusen vajaan 300km säätö-taipaleelle vähintäänkin asiallisia, josta +150km on pelkästään siirtymä-taivalta tänne päin.
Kulutuslukemat olivat wiinalla kaikkiaan mahtavat 13,3L/100km vaikka sen +100km kone sai "hitusen happea" säätämisen vuoksi (bensalla se tekee ~9,7L/100km).
Seuraavana säätöhetkenä täytyy nykäistä omasta katiskasta myös LH irti, jotta pääsee hieromaan viimeiset pisarat irti niistä kierrosluku/kuorma riveistä, joihin ei tomaatilla pääse ikinä ja milloinkaan. Nyt lainattiin ainoastaan autoni EZK:ta, jossa on säätöromut kiinni valmiiksi.
Polttoainepuolella erot tomaattiin ovat lähinnä ne alle 2500rpm alueet, joissa isoille kuormille ei tomaatilla pääse koskaan.
Samaten huomattiin se, että entiset säädöt antavat kiihdyttää alle 2500rpm stoikassa aikas reilusti, joten lambda-tresholdia open-loop tilaan joutui ruuvaamaan alemmaksi, sillä stoikassa kiihdyttäminen tekee helposti nykimistä.
Illan lopuksi sitten poltettiin sopivat lastut, joita pidetään väliaikais-versioina, mutta silti niissä on jo sitä mitattua dataa
tm melkoisesti enemmän.
Hitunen vielä lisää ja sitten alkaa olla 012 IMMu ja suuttimet tapissaan, johon lopetetaan, ettei ala
sattumaan "asioita"!
