Isävainaan kotitalosta tuli rossipohja purettua kokonaan ja samalla tunkattua taloa vähän suorempaan. Viimekesänä purin routavauroisen leivinuunin. Kivi/hiekka-arkkuperustusta ei voinut purkaa, koska on yhtä puuta piisin kanssa. Piti siis vahvistaa.
Lähtökohta oli siis lastulevyllä piilotettu lankkulattia ja pilalle lisäeristetty rossin korotus. Kaadot talossa olleet päin helvettiä ~10v ja kosteus oli tehnyt temppujaan lasivilla-osiossa. Helpoin homma oli purkaa kaikki pois ja lähteä siitä rakentamaan. Melkein puolen metrin turvekerros ja alkuperäinen lankkulattia olivat likipitäen ehjät, kaikki muut viritykset olivatkin sitten kärsineet. Sääli homma oli purkaa tuo alkuperäinen rakenne, mutta routavaurioiden korjaus jo itsessään vaati rakenteiden täyden purkamisen.
Lähtökohta uunin kiviarkussa rossin purun jälkeen.

Sitten vähän kaivoin jokusen kuution savea ulos muurausvati kerrallaan.


Lecasoraa ja betonia

Lisää betonia

Harkkoja

Rautaa ja linnoitushommia

Taas lisää betonia

Tervaa ja muita litkuja

Tuoreempaa puutavaraa

Parin viikon homma tämä loppuvaihe. Rossi purettiin serkun kanssa lastulevyistä, lasivillasta ja turpeesta alkukesästä, loput tein loppusyksystä.
Ensi keväänä kutteripurua rossiin, uudet lattiankannattajat ja piilossa olleista lankuista lattian kasaus. Ei ole minään ihan kevyttä tavaraa nämä vanhat lankut, tuo välissä oleva kakkosnelonen näyttää lähinnä koolausrimalta verrokkina.

Uuninpohjista löytyi alkuperäisen uunin muuraajan terveiset Työmies -askin kannessa, jätin toki omat terveiset myös uusiin pohjiin. Raapustin tosin ne takeaway -mukin kuoriin kun ei rööki pala.


Pohjista löytyi myös eläinten luita ym. taikakaluja jotka pistin toki takaisin, jottei talon haltija suutu...
