Tämän projektipäiväkirjan päivitystahti ei päätä huimaa ja sisältökin on enemmän kuin kyseenalaista mutta turinoidaanpas tähän taas pitkästä aikaa jotain.
Käytin auton vuosikatsastuksessa ja läpihän se meni vaikkakin palaneesta rekisterikilven valosta tulikin huomautus otteeseen.
katsastus mieskin tuntui tykkäävän volvon kyydistä kun ajeli konttoria ympäri turbo viheltäen kahva edellä

mikä hieman aiheutti ihmetystä allekirjoittaneessa.
Ennen katsastusta jouduin yhden päivän tappelemaan takavalojen kanssa jotka olivat jo kulahtaneet aika pahasti ja valojen toimintakuntoon saattaminen vaati litrakaupalla crc:tä ja hiomapaperia lampunkannoille.
Lähes joka lampun kohdalla olikin muovissa halkeamia ja reikiä joten vesi+muu moska oli päässyt hapettamaan polttimoiden kannat pilalle joten ainoa vaihtoehto oli uusia valot kokonaan.


Sitten aika rueta suunnittelemaan jarrupäivitystä. Nykyinen kokoonpano edessä onkin 960 volvon satulat, bilteman sporttilevyt höystettynä ebc:n jarrupaloilla. Kuten arvata saattaa tuossa setissä ei näille teholukemille oikein pysäytysvoima riitä pidemmässä juoksussa.
Ensin oli tarkoitus tehdä maltillinen päivitys niin että minimi vannekooksi jäisi 16" mutta sitten se mopo lähti kuitenkin käsistä...

Eli seuraavanlaista palikkaa olisi tarkoitus pultata kiinni: S60 t5 jarrusatulat+kannakeraudat(305mm jarrut) ja niille kaveriksi xc90 336mm levyt. Töissä askartelin adapterit jotta kyseinen setti istuu 960 volvon olka-akseliin. Mamasanilta pitäisi vielä saapua mittatilauksena teräspunosjarruletkut niin pääsen asentamaan palikat paikalleen lopullisesti.
Takajarrut saavat myös päivitystä mutta sen osia en ole tehnyt/tilannut mutta paketti on seuraavanlainen: s60t5r 330mm tuuletetut takalevyt + 740 vakio satulat levitettynä jotta 28mm paksu levy mahtuu väliin.