Viime viikonloppuna tuli omastakin autosta pudotettua tekniikka lattialle.

Pienen aukomisen jälkeen selvisi,että 12:sta nokan laakeripukista 8 oli poikki,eli iskua oli tullut ihan kunnolla.


Lisäksi yksi keinuvipu oli poikki,mutta ihme kyllä pikaisesti katsottuna kaikki nostajien pesät olivat ehjiä ja samoin kaikki venttiilit suoria..lopullisen varmuuden saa vasta kun ne on otettu irti.
Mäntien päissä,sen enempää kuin venttiileissäkään ei näkynyt nopeasti tarkastettuna vaurioita,mutta kyllä yllätyksiäkin voi vielä löytyä.
Moottorin sylinterit olivat ainakin hyvässä kunnossa,hoonauksen jäljet näkyivät vieläkin sylinterin seinämissä,vaikka moottorilla oli ajettu 500tkm.Puheet D5:n ja Volvon muidenkin moottoreiden lujasta alakerrasta lunastivat lupauksensa.


Kunhan lähiaikoina saan purettua varaosamoottorin vielä atomeiksi niin alkaa hahmottua,kummasta kannattaa ruveta uutta kiuasta keulalle sovittelemaan.
Jakopään kiristimen irrottua lohkosta mielessä on kyllä ollut vahvistaa kiristimen pultin sija lohkosta,ettei se heikkona kohtana ainakaan muodostu uudelleen näin mittavan remontin aiheuttajaksi.
Jos alakerran osalta molemmat moottorit olisivatkin hyväkuntoisia ja on niiltä osin sama kumman autoon asentaa,niin luultavasti kannen tulen joka tapauksessa täyskunnostamaan.Nähtäväksi jää onko se sitten alkuperäinen vai varaosa-autosta irroitettu.Onpahan nyt vara valita.
Turbo luultavasti vaihtuu hieman suorituskykyisempään samalla ja keulelle tulee täysalumiininen isompi cooleri

Hammastanko käy samalla myös pikku huollossa ja luultavasti kesään mennessä myös auton akselistot ja jarrut saavat myös huomiota osakseen..eli tehdään nyt kaikki kerralla kun ollaan telakalla
