Eivät ne ihmiset huvinpäiten mene ajamaan sinne missä on ruuhkaista vaan ajaminen aika väistämättä korreloi työpaikkojen sijainnin kanssa. Ruuhkia ei hälvennä muu kuin se että ne työpaikat sijaitsisivat tasaisemmin eri paikoissa, ja siihen työmatkojen rangaistusvero on äärimmäisen jälkijättöinen vaikutustapa. Lähinnä työmatkasta rankaiseminen hinaa asumisen hinnan pilviin siellä mistä on lyhin työmatka-ajo -- ja mites se menikään olikos kukaan vielä ehtinyt valittaa esim. Helsingin asuntojen kalleudesta
Niimpä, minusta työmatkojen raippaverot ovat syvältä rektumista.
Valitettavasti liian moni konttori on tzadissa, vaikkei sillä olisi välttämättömyyttä sijaita ihan keskustassa.
Esimerkkinä vaikkapa tilastokeskus, joka sijaitse kalasataman kupeessa. Valtion pulju, jossa on paljon ihmisiä töissä mutta ei palvele asiakkaitaan siten, että ne käyvät paikanpäällä hakemassa "tilastotuotteensa" ja maksavat kassalle. Sinnekkin tunkee joka aamu likemmäs 800 ihmistä, joten siitä syntyy väistämättä ruuhkaa.
Jos valtio oikeasti haluaisi parantaa ruuhkatilannetta, sijoitettaisiin tilastokeskus jonnekkin muualle kuin helsingin ytimeen. Kuten moni muukin vastaava laitos, joka ei palvele asiakkaitaan fyysisillä käynneillä.
Toisaalta Tzadin keskustan stockka on juuri siinä paikalla jossa sen on paras olla.
Minä käy hyvin usein tzadissa töissäni, mutta en todellakaan halua asua siellä, koska joudun käymään myös monessa muussa paikassa sen lisäksi.
Toisaalta minä pystyn välttämään ruuhkia esim. siten, että menen työpaikan läheiseen hotelliin yöksi ja ajan aamulla keskustasta ulospäin sisään tunkemisen sijaan. Stressittömämpää ja mukavampaa kuin tunkea kaikkien itä-helsinkiläisten (porvoo) kanssa aamulla sisään kaupunkiin.
Joukkoliikennettä voi kehittää kuljettamaan mahdollisimman ison siivun työssäkävijöistä, mutta ei se poista yksityisautoilun tarvetta.
Totta tuokin! Ja kunhan länsi-metro valmistuu (joskus), pääsee iso osa noista keskustassa työssä käyjistä liikkumaan tehokkaasti ja autottomasti.
http://yle.fi/uutiset/3-9374664Tuossakin huomaa, miten city-vihreät eivät näe metsää puilta. He nimittäin unohtavat sen tosiasian, että ainoa asia missä Tzadi on omavarainen on paska. Sitä tuotetaan siellä ihan omiksi tarpeikseen...
Tosin pipilän hallitukselle on leimallista ollut kokoajan, ettei asioita ole harkittu huolella.
http://yle.fi/uutiset/3-9360105Ps. tämä paikantamiseen liittyvä autoverotus on LVM:n kansliapäällikkö Harri "Palkkakuoppa" Pursiaisen lempi-lapsi jo 90-luvun lopussa.....