Taas on hiukkasen edennyt asiat.
Uusi vanha kansi meni purkuun ja pesuun. Sillä aikaa itse puhdistelin venttiileitä, kun ajattelin nyt kuitenkin mennä noilla vanhoilla venoilla vielä. Pahoja palamisen jälkiä ei pakovenoissakaan kuitenkaan ollut. Lautaspintojen puhdistaminen nyt sinänsähän on aika turhaa, mutta tulipahan niistäkin suurimmat karstat otettua pois, samoin kuin venavarsista.
Pesun jälkeen alkoi sitten se enemmän jännittävä osuus, eli ensimmäinen oma porttaus. Totesin tässä kohtaa että jätän hifistelyn sikseen/seuraaviin yrityksiin ja poistan vaan nuo nännit pakokanavien päistä ja hieman samalla siloittelen sieltä päästä, ettei nyt ihan karmean näköiseksi jää. Kuvassa nänninpoisto vielä kesken, mutta kyllä tuollakin luultavasti jokin vaikutus on koska pakokanavan päädyn pinta-ala kasvoi aika lailla.

Porttauksen jälkeen kansi meni uudelleen pesuun ja pintojen oikaisuun. Oikaistiin lohkotaso sekä pakotaso. Lohkotasosta siipastiin 0,2 lastu. Pakotasoa ei olisi tarvinnut oikaista ellen olisi itse surauttanut siihen muutamaa jälkeä porttauksessa

Vaikkei edellisen omistajan mukaan ollut käynyt kuumana tmm niin silti oli aivan aavistuksen vino. No, väliäkö tuolla kun kovin paksua lastua ei kuitenkaan tarvinnut ottaa.
Näiden jälkeen alkoikin sitten se eniten jännittävä osuus, eli kannen kasaaminen itse. Ei muuta kun venttiilit oheishärpäkkeineen esille ja ihmettelemään. Kerholta sattui kuin sattuikin löytymään sopiva venttiilijousipuristin, joten omia työkaluja ei tällä kertaa tarvinnut ostaa. Kolikon toisella puolella luki kuitenkin Biltema, joka tässä tapauksessa tarkoitti moneltakin kantilta hieman, noh, jokainen voi arvailla. Työkalu oli hieman vino joka suuntaan ja lukitus ei oikein tahtonut toimia. Venttiilin jousta vasten tuleva holkki oli hieman liian iso ja näin päin pois. Ensimmäisiin kolmeen venttiiliin menikin sitten kaikkineen noin tunti

Seuraavat menivät jo sukkelammin kun ymmärsin hieman miten tuota bilteman vittusaatanaa pitäisi oikein käsitellä.Lukkopalojen käsittelyyn kannattaa sitten varata hyvät hermot ja muutama käsien vapinaa vähentävä asennusolut. Magneettisista työkaluistakaan ei ole haittaa, kuten ei siitäkään että venanpäät ja lukkopalat kastaa vaikkapa ATF:ään ennen asennusta. Tuo öljy siellä välissä imaisee sen lukkopalan kiinni niin että homma saattaa joskus jopa onnistuakin. Tämä tajuttiin siis juuri siinä kolmannen venttiilin jälkeen.

Kuitenkin. Nyt on kansi kasassa ja plaanattu, eikä plaanipintaankaan tullut kumma kyllä jälkiä. Seuraavaksi konetta ulos autosta ja kantta vaihtoon. Enkä muuten ehkä ottaisi koko konetta, mutta ajattelin samalla hiukan tutkia mistä tuo öljyvuoto oikein tulee. Jostain öljypohjan paikkeilta siis mutta mistä tarkemmin. Silikonilla se tällä hetkellä on kiinni.
EDIT: Jaaaaa S80 syö edelleen jäähäriä entiseen malliin. Joko kansipaffi tai sitten ahdin, itse epäilen ahdinta. Eilen illalla syttyi ensimmäinen valo joulukuuseenkin, eli moottorin vikavalo. Nopea koodien luku ja lambdaahan se herjaa. Täytyy katsoa liitokset läpi, on mahdollista että johdossa olisi kosketushäikkää sillä on roikkunut hieman pohjan alapuolella ja näin lumisina talvina on saattanut saada hieman vetoa itseensä jos/kun on auto ottanut masustaan kiinni. Jos uutta lambadaa pitäisi alkaa vaihtamaan niin työnähän se ei iso ole mutta uuden marmorilambdan hinta taitaa olla muistaakseni lähempänä puolta auton ostohinnasta, ja tarvikkeet kuulemma sytyttävät vikavalon uudelleen parin kuukauden jälkeen. Edelleen, aihioita saa ehdottaa.