Kiitoksia kehuista! Videon tarkoitushan oli juuri nimenomaan että pääsee vähän näkemään yksityiskohtia ja uniikkeja ratkaisuja. Kuten tosiaan tuo Nardin ratti, sisustan mukaan sävytetty "hands free" luuri, takapenkkiläisten juomapullo jne.
Mutta tosiaan moni kakku päältä kaunis, moottori ei vielä käy joten työtunteja on vielä jäljellä, kunnes pääsee tällä osallistumaan miitteihin jne.
santtu.v purkuautoista purettiin viime lauantaina jokunen tunti kaikkea pikku perus osaa mitä minulla on vuosien saatossa hävinnyt. Kuten esimerkiksi moottorin johtosarja joka menee startille ja laturille. Johtosarja joka otettiin purkuautosta oli kyllä vuosien saatossa ottanut itseensä ihan kunnolla, mutta sillähän nyt ei ollut niinkään väliä koska kaikkia johtoja ei edes tarvittu ja jotain piti lisäillä jne. eli uusiksi meni kaikki. Alkuperäisestä johtosarjasta ei sitten loppujen lopuksi jäänyt kuin 2 johtoa, kaikki muut vaihdettiin tai poistettiin. Johtosarjaan tuli samalla lisättyä öljynlämpö ja öljynpaine mittareiden entureille menevät johdot.
Ennen:

Jälkeen:

Tänä aamuna tulikin viesti että marmori tiskille oli tullut jotain pikkuosia mitä olin tilaillut, eli ensi viikolla pääseekin jatkamaan vaihdelaatikon parissa, ja lohkon öljynpaluun kierteistämistä jne.