On se hyvä, että tuli tämäkin jatkettua tänne projektien puolelle, eikä showroomiin....nyt tämä nimittäin varmaan voidaan jo lukea projektiksi.
Viikonvaihteen aikana tuli parina päivänä touhuttua tallilla....lopputuloksena 855:sta kone pois nokalta. Tuosta yläkautta irrottamisesta voisi vaikka yrittää joskus naputella pienen ohjeistuksen. Sain aika hyvän näppituntuman, että mitä kannattaa / tarvitsee irrottaa.
Tuo öljyvuotohan ei siis ollut ainoa syy koneen irrottamiseen, vaan puristuspainemittaus osoitti, että nelospytyssä on jotain hämminkiä, vaikka kaikki venttiilit hioinkin. Konetta purettaessa löytyi toinenkin yllätys, jota kyllä jonkinaikaa ihmettelin koska kone kuitenkin kävi nätillä äänellä.
Kampiakselissa nimittäin oli reilusti päittäisvälystä. Tässä vaiheessa olo oli aika onnistunut...tai sehän oli jo tiedossa, että isot hommat tulee.
Positiivisiin seikkoihin kuului se, että kytkin oli vielä aivan hyvässä kuosissa....ilmeisesti vaihdettu jossain vaiheessa. Ihan perus Sachs:ilainen tosin.
Boksistakin löytyi jonkunsortin lastu....joten siinä lienee ehkä kanssa osasyy tyhjäkäynnin HC:ille. Tuo lastu tod.näk. on 2.3litraseen tarkotettu.

Kun oireet oli todettu, niin tein päätöksen että keltasen koneesta kasataan tähän uusilla osilla moottori, nii luulisi vikojen loppuvan. Tänään olin jo alkamassa kasaamaan konetta, kun hoksasin, että italolohko onkin sylintereistään vähemmän kulunut kun tuo toinen. Joten nyt ajatuksena on kasata italolohko 2.3litrasen kampuralla + männillä.
Pesukuvia aamupäivältä :



Kävin pyytämässä Wurthilta tehokkainta pesuainetta mitä hyllystä löytyy. Tähdensin vielä, että ei tarvii sääliä maalipintoja tms.....tällästä
Metallipesua sain, ja oli se ihan hyvää kyllä.

Pesin ensin koneen pariin kertaan, sitten aina osa kerrallaan irti ja pesu. Kova työ, mutta on noita puhtaampia osia vaan niin paljon mukavampi käsitellä.
Tällänen vika löytyi nelosen männästä :


Kumpikaan renkaista ei ollut poikki, mutta alemmassa oli pieni lovi, ja ylemmässä katkosvälin molemmat päät oli sulanu erikoisesti. Mikäköhän moiseen lienee syynä? Nakutus? Vai vaan yksinkertaiseti tukkoinen pakopuoli ja sitä kautta kovat pakopaineet / lämmöt? Tuo lastu + 13g ahdin kun ei ole mitenkään järkevä yhdistelmä.
Tähän vaiheeseen pääsin päivän päätteeksi :

2.3litrasen männät uusilla renkailla + teräsveiveillä. Tähän moottoriin tulee nyt aikalailla ne palikat mitä keltaiseen piti pistää. Teräsveivit, uudet kulutusosat + tiivisteet.
Vakiokytkimen taidan tähän kuitenkin jättää, ja säästän keltaista varten ostetun SRE+sintteri yhdistelmän vielä jemmaan.
Pakopuolelle varmaan laitan ainakin kokeeksi S60R:n pakosarjan + 16T ahtimen. Tuo lastu todennäköisesti pelittää 2.3 koneessa paremminkin mitä tuossa 2-litrasessa.
Downpipen joutuu väsään uuden samalla kun ahtimen vaihtaa, niin kaipa sekin täytyy 3":sta väsätä....ja olishan tuolla hyllyssä pari 3" kattiakin

Downpipeen vois hitsata varmuuden vuoksi ylimääräisen lambdamutterin, nii vois tuolla Innovatella tarkistaa, että seokset on vedossakin edes siellä päin missä pitäisi.
Nii ja ehkä noi vaparin nokatkin vois tähän käyttää pois tilaa viemästä.
Ei mulla nyt muuta....vikalista-aikaa on 25.3 asti....ei tässä kai mitään kiirettä
