Huh...melkein parin vuoden tauko päivityksessä...joten eiköhän nyt ole korkea aika päivitellä tapahtumia.
Auto on seissyt jouten jo pidempään, ja hetken sen myymistäkin harkitsin. Auton arvo tällä hetkellä on kuitenkin niin alhainen, etten nähnyt myymisestä mitään hyötyä. Lisäksi auto on koriltaan erittäin hyvässä kunnossa ja historiakin on tiedossa. Muutenkin kyseessä taitaa olla harvinaisempi malli kun kumpikaan noista ärristä

Ainoa mikä on vaivannut, niin on tehon puute....pihassa on vähän tilanteesta riippuen seitsemänkin turbo-Volvoa nii tulkitsin, että se on selkeä vinkki mille tielle lähteä voiman etsimisessä.
Alkuperäisen moottorin ahtamista ehdoteltiin jo aikoja sitten....kuten myös b230ft koneen vaihtamista alkuperäisen tilalle, mutta jotenkin ajatus ei sytyttänyt.
Suunnitelma syntyi alustavasti jo niinkin kauan aikaa sitten kun 9.9.2013, mutta oikeastaan ensimmäinen nytkähdys projektille tapahtui kesällä 2014 kun sovin kaupat M90-laatikosta. Seuraava nytkähdys tapahtui kesällä 2014, kun AVK:lta pihaan rantautui tälläinen :



Kyseessä vuoden -98 V40 T4 manuaalilaatikolla.
Kesällä oli niin paljon kaikkea muuta, ettei autoa ehtinyt edes purkamaan. Oikeastaan vasta tämän vuoden tammikuussa pääsin aloittamaan projektin, ja lykkäsin nelikympin talliin.










Erittäin HiPot ahtoputket

:



Tässä vaiheessa alkoi olla selvää, että joskus hamassa tulevaisuudessa mallimerkintä tulisi olemaan Volvo 940 GLT
4. Jos joku ihmettelee, että miksi purkukuvia on vain sisältä ja sähköistä nii johtuu siitä, että moottorinohjaus aiheutti paljon pohdintaa.
Megasquirt olisi ollut se oikoisempi lue. helpompi ratkaisu...varsinkin kun siitä on jo hivenen kertynyt kokemusta. Päätin kuitenkin edetä eri tietä tällä kertaa....moottorinohjaus tulee siis olemaan teenelkun oma Siemens EMS2000. Autosta ei ole tarkoitus tehdä mitään raaseria, joten tuo riittänee tarkoitukseen ihan hyvin.
Ajonesto yms. tuotti vähän hämmennystä mutta toistaiseksi olen toiveikas. Kaikki sähköt oli riivittynä tuohon konepellille ja auto lähti edelleen avaimesta käyntiin

Alunperin haaveena oli saada ajotietokone + vakkari + luistonesto toimimaan.....aika näyttää mistä joudutaan karsimaan. En ole päässyt jyvälle että liekö 940:n ABS:boksi + anturit jutella samaa kieltä teenelkun kanssa.
Kun teenelkku oli saatu riisuttua ja revittyä ulos tallista niin seuraavaksi vuorossa oli vanhan vinokoneen hellä saattaminen ulos konehuoneesta. Tekniikan laitoin myyntiin ja yllätyksekseni sain todeta että ralli.netin markkinoilla se oli kuumaa kauppatavaraa

Hinta tuli pudotettua liiankin alas, mutta saipahan samantien pois nurkista pyörimästä. :




Seuraavaksi olikin tarkoitus alkaa änkemään tinanelosta konehuoneeseen. Kuten arvata sopii....tilaa riittää vaikka kuinka paitsi niillä kohdin, missä sitä pitäisi olla enemmän

Ensimmäiset mittaukset osoittivat sen mitä arvelinkin.....imusarja menee vaihtoon. JuhaU:lta löytyi kutoskoneen "imupallo", josta on jo valmiiksi leikattu pari lähtöä pois. Imusarja on matkalla, joten vielä ei ole varmaa miten se tulee istumaan. Todennäköisesti hitsaan sen suoraan neloskoneen laippaan.
Neloskoneen pakosarjaakaan ei voi hyödyntää kun ahdin on "väärinpäin" ja lisäksi liian takana. Yksi ratkaisuehdotelma pulmaan :


Kuvassa 850 T-5:en pakosarja "pätkittynä".
Teenelosen ahdin tietenkään ei sovi vitoskoneen pakosarjaan....ongelma ratkesi sillä, että hyllyssä sattui olemaan remontoitu TD04HL-18T, joka on peräisin Porsche Cayannesta.



Ko. ahdin ei sovi mihinkään laippaan suoraan.....joten töitä on....mutta onpahan isompi kuin 14T

Muuten tekniikka tulee olemaan peruskauraa....
Takokanget tulee tottakai....vakioitahan on menny rikki vakiokoneistakin


KL-racingin mallikohtainen cooleri :

Näiden lisäksi tulee b4204s -moottorin nokat, ja moottoriin uudet männänrenkaat, laakerit yms. Kytkimeksi valikoitui varastossa oleva uusi T-5:en asetelma ja 850:n kova vauhtipyörä. Kytkinlevyä vielä ei ole....yksi sintteri olisi varastossa, mutta ehkä tähän kuitenkin tulee ihan teevitosen oma massalevy.
Moottori + vaihteisto ensi kertaa naitettuna :

Pituussuunnassa tilaa olisi vaikka muille jakaa.....näyttää lähinnä joltain mopoauton moottorilta

Painonjakauma lienee parantuman, kun keula kevenee ja lisäksi moottori on niin takana, että oikeastaan koko moottorin paino on akseleiden välissä.

Kuskinpuolen moottorinkorvan suunnittelua :

Ostinpa hätäpäissäni jo kutoskoneen moottorinkorvatkin, kun niitä on kuulemma vitoskoneen kanssa näissä käytetty. No eipä niistä kumpikaan tietenkään neloskoneeseen sopinut. Jotain hyötyä kuitenkin, kun sai akselikannakkeet + kumit.
Vähän sama öljypohjankin kanssa, kun alunperin suunnittelin käyttäväni kutoskoneen öljypohjaa. Niitä kun varsinkin Ruotsissa on pätkitty vitoskoneisiin vaikka kuinka. Neloskone vaan on ikävästi sen verran lyhyempi, että öljynsuodatin jäisi suoraan etupalkin päälle.....ja sama homma käyttäen teenelkun omaa öljypohjaa. Jonkunlainen siirtosarja pitää siis askarrella.
Hantinpuolen moottorinkannakkeen luulin sopivan suoraan kutoskoneesta. Mutta lopulta se jäikin jostain syystä n. 70mm liian alas....piti tehdä akselikannake itse :


Tilaa piisaa....





....kunnes lyö apulaitetelineen paikalleen



Jotain ehkä unohtuikin.....mutta tässä vaiheessa mennään nyt. Suunnitelmat on päissäni selviä, muttakun menee tallille nii mikään ei niin kauheen helpolta enää tunnukaan. Historian pisin päivitys takana...ehkä tästä vielä joskus jotain syntyy.....ei mulla muuta tähän lähtöön :hello: