Tässä kohden:

Kävi näin:

Tätä viestiä kirjoittaessani tätä projekti-topiccia oli luettu tasan 110550 kertaa ja juuri nyt tätä on luettu 115565 kertaa, oli viikossa tämä luettiin 5010 kertaa!

Tämän viestin kirjoittamisen aloittamisen jälkeen tätä on luultavasti luettu lisää ennen tämän julkaisua.
Kyllä tämän asian täytyy kiinnostaa ihmisiä ja kiinnostaakin, sillä tiedän sen puolesta tuhannesta saamastani viestistä.

Ihan vaan mielenkiinnosta, kenen penkissä toi sun +400Nm vääntö on mitattu?
Oman mielipiteeni oon jo tuonu esille, mut laita niitä kuvia kun kone on purettu, etenkin männistä pesun jälkeen. Murtumapinnoista saa jo hyvän kuvan murtumamekanismista, viisaampi antaa ensiks periks.
Omaa autoani ei ole penkitetty, mutta vastaava setti kantta/sarjoja lukuunottamatta on penkitetty ja lappu löytyy tästä topicista. Siitä löytyi vääntöä ~380Nm vajaan 0,9 ahdoilla ja minulla on sentään hitusen paremmat kartat ja laitettu kansi/sarjat kuin penkitetyssä, joten voinen sanoa että se 400Nm menee rikki. Penkityspaikkaa en muista ulkoa, mutta se löytyy penkki-lapusta. Ja penkitetyn moottorin polttoainelastu oli/on minun tekemäni (nykyisin myös sytkä). Syttykarttana oli tämä kuuluisa 16-tappisen "viri-lastu". Tosin sen maksimiennakko rivi ei nyt hirvittävän montaa astetta wiinalastusta eroa, mutta kaikki muukin sen edestä.
Onko jotenkin epä-uskottavaa, että "vakio" romuilla ei saa aikaiseksi 400Nm vääntöä?

Kysymys siitä, miten männät pitää pestä, että saat haluamasi tiedon?

Minun osaamiseni ydinalue kun on mittaamisessa ja säätämisessä. Joten minulla ei ole aavistustakaan miten männät pestään hyvin tai sillä tavoin, että sieltä saadaan irti haluttu tieto.
Ja tämä on sanottu ilman sarvia ja hampaita! :hello:
Mutta takaisin polttoaineeseen....
Monet muutkin ovat tehneet saman havainnon, kuin minä. Eli sen, että etanolilla liika ennakko ei lisää vääntöä, vaan vähentää sitä.
Tässä hyvä viite asiasta, joka on mitattua dataa
tm selvästikkin.
Wiinalla voi olla liikaa ennakkoa ja nakutusta ei kuulu. Sylinteripaineet nousee kattoon, vääntö laskee. Omat kokemukset vakiokierrosnopeudella on tuonut tämän todella selkeästi esiin. Skoopilla katseltu nakuanturin signaalia ja mitään poikkeavaa ei näy. Siis näitä testejä olen ajanut itse jarrupenkissä. Mutta kun asia on NIBMHS, niin sen voi jättää huomioimatta koska lohkon jämien ylitseajaminen on niin 
Ja tämä lankun toteamus.
Tilanne on kuitenkin ennakon suhteen se, että pelivaraa ei ole kuin viitisen astetta. Pienemmällä nyhtää\ei vedä ja siitä suuremmalla teho tippuu jo selvästi. Kun vertaa ennakkoa esimerkiksi boostin koneeseen, liikutaan huipputehon suhteen hyvin samoissa. Vaikka mulla puristuspaine käydessä on todennäköisesti suurempi ja sitämyöten pitäisi kestää vähemmän ennakkoa.
Tuli vasta nyt mieleen, että toisaalta puristuspaineeseen liittyvä teoria ei taida täysin pitää paikkaansa, koska pienellä ennakolla sama oire tulee jo pienelläkin paineella. "Mistä näistä tietää" 
Oon huomannu saman tyylisen ominaisuuden etanolilla. Joskus pienellä ennakolla kone "nakuttaa" hieman ainakin nakuantureiden mukaan ja sytytys myöhäistyy entisestään. Ennakkoa lisättäessä muutamalla asteella "nakutus" häviää ja menee puhtaammin. Vaatisiko etanoli reilusti ennakkoa syttyäkseen ja palaakseen kunnolla?
Tästä reilusta ennakosta olen voimakkaasti erimielinen, sillä wiina palaa pirun kiukkuisesti!
Jokainen voi kokeilla sitä, laittamalla 85:sta 1,5L pulloon pienen lirun ja laittamalla korkkiin rikotun taskulampun polttimon. Kun sytytin on tehty, pulloon teelusikallinen 85:sta, pullo kuumaan veteen lämpenemään ja sitten tarjoaa sähköä sille polttimolle kun sisältö on lämmennyt.
Tämä täytyy sitten tehdä siten, että pulloon ei ole suoraa näköyhteyttä omin silmin, sillä voi tapahtua jänniä juttuja. Vertailutesti sitten bensiinillä.
Tuossa yllä olevassa lainauksessa kerrotaan selvästi jo aikaisemmin puhumani kippi-piste väännössä. Enemmän ennakkoa ei nakuta, koska se on väännön kippi-pisteen tuolla puolen jolloin paloreaktio on lopussa jo ennen YKK:ta mutta veivejä suottaapi wituttaa hitusen!
Olen jostakin kuullut/lukenut, että vety reagoi palavissa polttoaineissa ensin ja sitten sen hiili.
Kun katsoo etanolin kemiallista kaavaa se näyttää jännälle raskaampiin hiilivetyihin nähden.
Etanoli C
2H
5OH, joten siinä on kaksi hiiltä kuutta vety-atomia kohden ja yksi happikin lisäksi.
Ja kun katsoo heptaanin kaavaa C
7H
16, niin voisi päätellä, että wiina on nopeammin palavaa ainetta 1:3 hiili/vety suhteella, verrattuna bensiinin 1:2 hiili/vety suhdetta.
Samasta syystä siinä on sitten kiloa kohden vähemmän energiaa kuin bensiinissä. Hiilessä on energiasisältöä 36MJ/kg ja vedyllä sitä sitten onkin pirusti 142MJ/kg mutta tilavuudessa vedyllä ja hiilellä on hurja ero!

Tätä kautta selittyy se etanolin heikompi energiasisältö per kilo. Toisaalta myös se kiukkuisempi reaktio hapen kanssa, sillä jokainen, joka on sytyttänyt pullossa ollutta vetyä tietää, miten kiukkuisesti se palaa. Wiina tekee samoin hyörystyttyään, mitä se moottorissa tekee, jos asiat ovat edes oikealla suunnalla.
Mutta tämä kemian osuudesta tässä kohden, sillä jo monet ovat omakohtaisesti tämän wiinan hämmentävän omituisuuden havainneet. Kemistit osaavat selittää tämän palamisprosessin minua monin tavoin paremmin.
Pointti onkin siinä, että monet ovat havainneet samoja juttuja kuin minä ja minustä täysin riippumatta ja vieläpä täysin erilaisissa moottori-konstruktioissa joissa papua on ihan erilaisissa sfääreissä kuin minulla.
Joten tässä kohden täytyneet ottaa
Occamin partaveitsi käyttöön ja todeta, että yksinkertaisin selitys on todennäköisin.
Minä olen keskittynyt enemmän tuohon LH/EZK:n säätämiseen ja opiskellut sitä kun muut ovat tehneet dokumentoidummilla ohjauksilla keskittyen siihen tehon saamiseen.
Täytyy tässä todeta, että hyvän syttykartan tekeminen on pirusti vaikeampaa kuin hyvän polttoainekartan, sillä saan nykyisillä LH:n säätämisen taidoillani hieraistua käypäisen polttoainekartan alle päivässä mutta sytkän kanssa joutuu hieromaan viikkoja.

Ja nyt ahkeran sytkän säätämisen jälkeen täytyy todeta, että kyllä sen sytkäkartan pitäisi olla vähintään 16*16 jotta siitä saisi minua miellyttävän. Sopitus menee tuollaisella 16*16 kartalla oikein hyvin nappiin kun se skaalataan oikein ja ajatuksella.