Mitään asiasta en tiedä, joten spekuloin. Äkkiä tulis mieleen kaksi mahdollista selitystä tuolle merkille lohkossa, etenkin jos kyse on alkupään valuista.
Ensimmäinen on tietysti tämä joka jo mainittiinkin:
Olisko lohko valettu Renun tehtaalla? Ranskalaisilla on tuohon aikaan ollut monia monia vuosia pidempi kokemus alulohkojen valamisesta kuin pienellä pohjolan nyrkkipajalla.
Yhteisyritys Douvrinissa olisi ollut aika luonteva paikka tälle kun V6 alulohkoja siellä jo oli 70-luvulta astu tehty myös Volvojen nokalle.
Toinen selitys liittyy omistuskuvioihin. 90-luvun alussahan Volvo neuvotteli fuusiosta Renaultin kanssa. Ja monenlainen yhteistyö muutenkin Renaultin kanssa eli kukoistuskauttaan. Tähän sopisi hyvin myös se, että Volvon alumiinista modulimoottoria olisi suunniteltu käytettäväksi jonkun rellun nokalla. Tuotanto ehdittiin käynnistää, lohkoja valaa, mutta suunnitelmat muuttuivat ja jo valetut rellun merkillä varustetut lohkot päätyivät sitten Volvojen nokalle.